Jouluturnee

Auto pakataan täyteen joululahjoja, vaihtovaatteita lapsille, itselle ja miehelle, lisää vaihtovaatteita (ulkona pakkasta melkein 20oC), vaunut, matkasänky, pulkka ja muuta tosi tarpeellista. Joulupukki tulee tänä jouluna Ikeasta. Pakkasin joululahjat ikean kassiin, jotta puketit saisivat olla rauhassa tiukemmilta katseilta matkan aikana. Keula kohti mummulaa. Matka sujuu ihan kohtuu sujuvasti, ei ekstrastoppeja ja tällä kertaa ei tarvinnut könytä takapenkille turvaistuinten väliin istumaan. Loma alkaa siis ihan mukavasti, lukuunottamatta pakkauksesta aiheutuneita ärräpäitä ja hikikarpaloita, mutta sitä ei lasketa, niin tapahtuu aina.

Mummulassa rentoa Joulun viettoa. Esikoinen touhuaa jo vanhalla rutiinilla. Pyytää mummua leikkimään ja patistaa istumaan leikkiensä viereen lattialle, josta mummu kammetaan ylös tarvittaessa isommalla porukalla. Mummu järkkää naposteltavaa Esikoisen pyytäessä, omenaa, rusinaa ja taustalle musiikkia, tietysti. Servetin pudotessa lattialle Esikoinen tokaisee kovaan ääneen:" Voi kauhistus!" Minä en taas voi olla nauramatta. Esikoinen nauraa ja alkaa toistelemaan sanomaansa kikattaen. Mummun tyttö.

Pappa paimentaa Tosikoista. Kulkee perässä ja kerää Tosikoisen hyllyiltä keräämät lasiastiat. Neiti kulkee jo kohtuu kätevästi tukia pitkin pitkiä matkoja ja ulettuu jo yllättävän pitkälle. Sormenpäät yltävät jo keittiönpöydän reunalle. Pää jää kätevästi vielä juuri ja juuri pöydän alle, joten isommilta huudoilta säästyttiin.

Mummulassa vierailivat myös Esikoisen kummisetä, veljeni J, avokkinsa M:n kanssa. Muutaman kuukauden päästä odottelemme serkkua naperoille saapuvaksi, joten jänniä hetkiä on tulossa seuraavana vuonna. Esikoinen oli tosin vähän epäileväinen, sillä kun kysyin mitä M:n vatsassa mahtoi olla, Esikoinen vastasi, että ruokaa. Ja kun tarkensin kysymystä, että mahtaakohan siellä olla vauva, Esikoinen pyöritti päätää ja sanoi: "Eeei, siellä on ruokaa."

Jouluaattona Joulupukki teleporttasi itsensä ja poronsa Mummulan etuovelle. Teleporttaaminen on nykyaikaa, vaatii vain kätevät ledivalot punaisen pipon ympärille. Lahjat tulevat kätevästi samalla oikeaan osoitteeseen. Tosin Joulun jälkeen lahjoja löytyi muutamasta muustakin osoitteesta, joten aivan täydellisesti tuo teleportti ei vielä toimi. Joulupukki hämmästyttävän hyvin tilanteen tasalla, joten tontut olivat todella käyneet kurkkimassa ikkunasta. Tai sitten Joulupukilla on profiili facebookissa? Esikoinen oli täpinöissään pukin tavatessaan. Sylissäkin oikein istuttiin ja Tosikoinen nyppi pukilta partaa tsekatakseen oikeellisuuden. Esikoiselle lahjat olivat toki tärkeitä, Tosikoinen imeskeli mielummin paperia ja lahjanaruja. Lapsoset saivat muutaman lelun ja vaatteen. Esikoinen sai vielä oikein prinsessakuteet, siivet, tiarat, korut ja kaikki, jotka vedettiin päälle heti. Vanhemmat saivat kylttyyriä, ravintelilahjakortin ja kaiken kruunaavan lastenhoitolupauksen. Jouluaattoon kuului tietysti myös joulusapuskat, napostelua iltamyöhään, saunomista ja tietysti loikoilua. No tuli sitä käytyä pulkkailemassa Esikoisen kanssa lähimäessä ja verestämässä lapsuusmuistoja. Lisäksi opetin esikoisen tekemään lumienkeleitä.

Joulupäivänä, mahat täynnä ja mielet rentoutuneena, pakkasimme taas auton täyteen saamillamme joululahjoilla ja vaatekasseilla, tavaran määrä ei ollut siis ainakaan vähentynyt lähtötilanteesta, ja suuntasimme auton Mummille ja Vaarille. Ennakkoepäilyistäni huolimatta, lapsoset nukkuivat kaksi ja puolituntisen automatkan lähes kokonaan. 10 km ennen määränpäätä alkoi takapenkiltä kuulua Tosikoisen kiljahteluja olemassaolon merkiksi, joihin Esikoinenkin heräsi ja kysyi: "Joko me ollaan perillä?" Täydellistä. Ainoastaan Mies ajaessaan kärvisteli koko matkan ilman naposteltavaa, kun en antanut pysähtyä naperoiden nukkuessa.

Perillä Mummi ja Vaari ruokkivat ja leikkivät ja viihdyttivät ja huolehtivat. Me vanhemmat pääsimme taas useamman päivän helpommalla. Osa lahjoista oli tosiaan jostain syystä tulleet Mummin ja Vaarin osoitteeseen ja lahjoja avattiin siis myös Joulupäivänä. Lempparilahjoja olivat Esikoisen kävelevä hevonen ratsastajineen ja Tosikoisen musisoiva veturi, jota me vanhemmat sammuttelimme jatkuvasti. Olisi ehkä järkevämpää antaa sen soida jatkuvasti, niin olisivat paristot kuluneen nopeammin. Ja siinähän ne päivät kuluivat liiankin nopeasti, leikkien ja syöden, pääasiassa. Parasta näissä kyläilypäivissä vanhempien mielestä taisi olla, että mahdollisuus päiväuniin oli ainakin suurella todennäköisyydellä olemassa.

Lähes viikon mittainen Jouluturnee päättyi lopulta kotimatkaan, joka sujui kohtuullisesti, kunhan vaan äiti istui takapenkillä naperoita viihdyttämässä. Kotona odotti vielä kassien purku ja pyykkivuori, mutta kyllä kotona vaan oli taas ihan mukava olla.

Joulu on ovella

Esikoinen muistuttaa joka aamu, että joulukalenteri pitää avata. Joululahjat alkavat olla ostettuna, ihme kyllä, ja suurin osa jopa paketoituna. Kuusi on koristeltuna olohuoneen nurkassa, tosin näyttää tiputtavansa neulasensa jo ennen joulua. Oliskohan pitänyt kastella sitä? Tosikoinen käy kuusta varovasti välillä tökkimässä, vaikka vähän sormen päissä pisteleekin, ja minä huristelen rikkaimurin kanssa perässä. No, eihän me joulua kotona vietetä, toivotaan että isovanhemmilla kuuset on vähän paremmalla mallilla. Muksut kulkee vähän väliä tonttulakit päässä, tai suussa. Vielä ei ole yksikään kilikello irronnut ja aiheuttanut tukehtumisen vaaraa (koputtaa pöytää).

Toisin sanoen Joulu alkaa tosiaan olla ovella. Sain jopa otettua naperoista kuvan sohvalla tonttulakit päässä, iskin kuvat joulukortin kylkeen ja ovat jo postissa menossa sukulaisia ja ystäviä ilahduttamaan. Taudeista huolimatta siis on ihan jouluinen fiiliskin, minulla siis. Johtuukohan se noista lapsista, että sitä oikein meinasi lähteä mopo käsistä. Taudit onneksi vähän himmasivat. Olisin saattanut vaihtaa verhotkin, jos nämä lasten taudit eivät olisi vieneet isointa innostusta.

Toinen kummallisuus, meikäläinen on omin pikku kätösin virkannut joululahjoja. Kyllä, tän on pakko olla jotain hormonaalista. Virkkaaminenkin lähti kirjaimellisesti myös lapasesta ja nyt kärsin kipeistä ja turvonneista oikean käden sormien nivelistä. Hyvä kun saa vaippoja vaihdettua.

Mitäs muuta, kävimme näyttämässä Tosikoisen turvonneita ikeniä oikein hammashoitajalle. Purukalustoa on siis tulevaisuudessa tulossa lisää, tai ainakin hammashoitaja niin väitti, kun tunki sormiaan Tosikoisen suuhun. Tosikoinen imeskeli hoitajan peilin kuolan peittoon ja irvisteli kumihanskojen maulle. Tosikoinen kälätti vielä hoitajalle ilmeisesti kaikki huolensa elämänsä taipaleelta, niin että hammashoitajalla teki tiukkaa saada suunvuoroa. Ja vielä taputukset päälle. Huvittavaa katseltavaa, kun 8kk ikäinen vauva saa hammashoitajan matkimaan itseään. Siinä ne sitten taputtivat vuoron perään käsiään, kun itse katselin hämmentyneenä tilannetta hieman epäluuloisena.

Tosikoinen seisoo jo todella tomerasti, kotona ei juuri ole hetkeä, etteikö jotain vasten pöngätä pystyyn. Rappusissa käytetään aitaa vakituiseen, sillä ilman, Tosikoisen löytää keikkumasta puolesta välistä portaikkoa noin parissa sekunnissa. Nykyään siis kuuntelemme vihaista kälätystä ja portin rynkytystä. Ja Esikoinen on kiukkuinen kun leluja tullaan ottamaan kädestä, vaatteista revitään ja otetaan tukea. No, ehkäpä ne siitä kohta löytävät jonkin sortin yhteisen kielen. Toivon sitä todella, muuten voi tulla aika raskasta. Silläkin uhalla, että neidit vetää yhtä köyttä ja vetää isää ja äitiä höplästä 16-0.

Mutta nyt viimeisiä joulusiivouksia tekemään. Pah. Jos saisi edes vaatteita pestyä Joulun sukulaisreissuja varten. Palaan tiedottamaan, miten lapsoset ottavat vastaan sen parrakkaan punaiseen pukeutuneen miehen 24.12. Oikein Rauhallista ja Rentouttavaa Joulua! Me odotamme mieheni kanssa sitä Joulua innolla. Ehkä sitten joskus...

Parkua, räkää ja hampaiden kiristystä

Tosikoinen roikkuu lahkeessa ja kitisee hampaitaan. Esikoinen itkee kipeää kurkkuaan ja niistää turkoosiin sohvatyynyyn niin, että siihen jää epämääräisen näköinen tumma läikkä. Yritän pysyä pystyssä samalla kun toisella kädellä pidän Tosikoista pystyssä ja toisella kokeilen Esikoisen kuumaa otsaa. Mies on linnottautunut keittiön pöydän ääreen ja yrittää saada työsähköpostia kirjoitettua samalla kun minä huhuilen, kenen vuoro on tällä kertaa vaihtaa nuoremman vaippa. Niin ja mitäs ruokaakin sitä tekis. Äänestämme äänettömästi noutoruuan puolesta. Tosikoinen saa maukasta bonaa. Ehkä bataattia ja kanaa tällä kertaa. Niistän Esikoisen räkäisen nenän lattialta löytyneellä sukalla. Esikoisen isommat itkut saadaan hiljenemään muumeilla ja ruiskullisella särkylääkettä. Mies ja minä taistelemme siitä kumpi pääsee hakemaan noutoruuan ja käymään kaupassa. Nukuttamisrutiineja ei kannata vielä edes miettiä, sillä rutiineja ei ole tai ne eivät ole voimassa. Esikoisen kainalosta saan särkylääkkeistä huolimatta tylyn lukeman ja totean, että ei päiväkotia huomennakaan. Yritän houkutella Esikoista iltapalalle, mutta ainoa mikä uppoaa on lämmin nakki ja mansikkakeitto. Nakista jää yli puolet syömättä ja keittoa löytyy pääasiassa Esikoisen rinnuksilta ja pöydältä. Esikoinen istuu surkeana keittiöpöydän ääressä ja sanoo: "Minua itkettää koko maailma".

Ja vieläkin ylemmäs

Tosikoinen on ennättänyt tähän päivään mennessä jo 8kk ikään. Kauheeta kun aika kuluu nopeaan. Ihan hirvittää. Kohta jäävän vanhempain vapaat ja tipahdamme onnellisesti kodinhoidon tuen piiriin. Ah näitä ihania kelan nimityskukkasia ja ah niin huikeita tukia kotona 24/7 ilman luontaisetuja ahertaville vanhemmille.

Tosikoinen on siirtynyt jo seitsemän kuukauden iässä seuraavalle tasolle, joka piristää kummasti äidin ajatusmaailmaa. Tai ehkäpä on juuri siinä, että enää ei ehdi muita asioita niin ajattelemaan. Tosikoinen meinaan päätti sitten ruveta seisomaan noin pari viikkoa konttaamisen aloituksen jälkeen. Innostavana tekijänä Miehen vanha punainen rahi, joka tyypillisimmin sijoitettuna keskelle olohuoneen lattiaa. Sinänsä positiivista neidissä on se, että hän osaa tyylikkäästi kaatua kierähtämällä. Isoimmilta kolahduksilta on siis säästytty. Tämä on luksusta kun muistelee Esikoisen vastaavaa vaihetta. Seisomaan ruvettiin jo puolen vuoden iässä ilman minkäänlaista tolkkua korvien välissä ja kaatumiset suoritettiin suorin vartaloin ilman minkäänlaisia suojaheijasteita. Muutenkin liikkeissään Tosikoinen vaikuttaa hieman enemmän harkitsevalta verrattuna Esikoiseen.

Ja täytyyhän sitä vielä paljastaa tosikoisen kriittiset mitat. Eli 8kk iässä neiti painoi huikeat 9950g ja pituutta oli tasan 70cm. Vaaka selvisi mittauksesta vielä hengissä ja vaatekoko on tällä hetkellä noin 74cm, sillä leveyteen kuluu ne muutaman ekstrasentit. Myös purukalusto on kehittynyt mallikelpoista vauhtia, Yläikenessä pilkistelee hieno neljän hampaan rivistö ja alaleukaan taitanee tupsahtaa lisänastoja aivan lähiaikoina. Tämä toisaalta ei ilahduta, sillä vanhemmathan nämäkin hampaat kärsivät. Kauniita unia vaan teillekin.

Yhä ylöspäin kurkottaa

Tosikoinen on ottanut ilmeisesti tosissaan asiakseen lähteä liikenteeseen. Ensimmäiset konttauksen eteenpäin vievät liikkeet otettiin samana päivänä kun 7kk pamahti neidin mittariin. Tämän jälkeen oli viikko hiljaisempaa, jolloin ilmeisesti hieman sulateltiin asiaa. Hommaa alettiin jatkamaan tämän mietiskelytauon jälkeen hieman isän avittamana. Eteenpäin mennään siis ja useimmiten neiti etenee hieman sivuttain toinen polvi maassa ja toinen polvi ilmassa. Kyllä, se näyttää hieman huvittavalta. Vajaa viikko konttauksen aloituksesta näin Tosikoisen myös päässeen itse istumaan ensimmäisen kerran. Yleensä istumisen sijaan neiti könöttää puolella pakaralla istuvassa asennossa toiseen käteensä nojaten. Hieman sellainen keimaileva ote, kun samalla kujerrellaan ohi käveleville ihmisille. Tänään neiti vielä päätti kaiken tämän lisäksi ja vanhempiensa iloksi kiivetä seisomaan olohuoneemme punaista rahia vasten. Ja eikun vanukypärää kaapista kaivamaan. Onneksi ehdeimme muutama viikko sitten kyläillä hyvän ystävämme luona, josta saimme vanhan vanukypärämme lainasta. Niin, aiheuttaahan se närää kun sellainen päähän tungetaan, ja eihän se kauniskaan ole, mutta välttämätön. Näin vanhemmat saavat ehkä jopa pari minuuttia aikaa käydä pissalla tai hörppäämässä jo jäähtyneestä aamukahvistaan. Esikoinen oli samaa kaliiperia, joten sinänsä touhu on jo aika tuttua. Ja niin, tässä samalla tässä kirjottaessani mieleen tuleekin, että katsotaan, koska Tosikoinen tajuaa yläkertaan kulkevien rappusten olemassaolon. Ehkä jo huomenna, kun menin tämän ääneen mainitsemaan.

Isä työmatkalla

Tämä kaikkien kotiäitien kauhistus, isä kaukana (kauempana kuin kotimaassa) työmatkalla, toteutui meillä pari viikkoa sitten. Sain tietää asiasta hyvissä ajoin (?), noin viikkoa ennen. Mies lähti lentäen jonnekin itäeuroopan perukoille, pellon reunaan, säätämään jotain tosi tärkeetä. Jep. Ja minä, Esikoinen ja Tosikoinen yritämme selvitä arjesta viikon verran omillamme. Heti työmatkasta tiedon saatuani buukkasin toiselle päivälle treffit kaverille, kolmannelle päivälle synttärikutsut, neljäntenä päivänä mummu tulee jeesaamaan ja vielä useammaksi päiväksi. Mummut rules!

Esikoinen oli yllättävän mukavaa seuraa. Kiltisti leikittiin, syötiin ja nukuttiin. Erityisesti nukkumaanmenot olivat lähes täydellisiä pitkästä aikaa, vaikka juurikin nukkumaan menoa pelkäsin ennakkoon eniten. Neiti on iltapesujen, pisujen ja satujen jälkeen viety sänkyyn hyvässä yhteisymmärryksessä. Unilaulujen jälkeen neiti on jäänyt itsekseen turisemaan ja laulelemaan, jonka jälkeen hän on ihan itsekseen nukahtanut omassa huoneessaan. No maksimissaan pari kertaa on pitänyt käydä vähän peittoa korjaamassa ja poskea silittämässä, mutta ei muuta. Lisäksi Tosikoinen on aika pääsääntöisesti nukahtanut kiltisti kymmenen paikkeilla ja nukkunut parin heräämisen taktiikalla. Lähes täydellistä siis.

Lisäksi koti-iltoina on ollut mainiota seurata noiden naperoiden touhuja. Esikoinen on alkanut ottaa Tosikoista hieman enemmän huomioon leikeissään ja Tosikoinen yrittää matkia Esikoisen touhuja kaiken aikaa. Välillä kuuluu hykerryttäviä naurun kikatuksia. Sydän pakahtuu.

Hyppynaru telefooni

Tässä toisaalta alkaa miettiä, että johtuisiko sittenkin tämä tilanne täysin itsestäni. Tuolle viikolle en ole mitään isompia tavoitteita asettanut. Kunhan nyt selvitään hengissä ja kaikilla olisi mahdollisimman mukavaa. Ehkäpä tämä syy siihen, että mitään stressiä kodinhoidosta ja tavoitteista ei ole ollut ja olen ollut loppujen lopuksi rennompi ja näin ehkä naperot samoin. Hmmm, täytyypä pohdiskella asiaa jatkossa hieman lisää.

Mummun vierailu isän työmatkan aikana oli kyllä viikonlopun kohokohta kaikkien osalta. Esikoinen odotti mummua kyläilemään kuin kuuta nousevaa ja ottikin tilanteen haltuun heti mummun nähdessään ja puristi mummusta kaikki mehut viimeistä pisaraa myöten. "Tuletko mummu minun huoneeseen leikkimään?", oli lause, joka toistui aika monta kertaa tuon vierailun aikana. Mummu opetti myös maantietoa kertomalla missä mummula sijaitsee ja minkä nimisiä mummu ja pappa ovat. Kyselykausi on totaalisesti päällä, mutta urheasti mummu vastasi jokaiseen hänelle esitettyyn kysymykseen kärsivällisesti. Esikoisen turinointia ja touhuja saimme välillä mummun kanssa katsella naurua pidätellen. Huomasimme vähän väliä katselevamme  toisiamme, välillä kohauttelimme kulmia ja välillä pyörittelimme silmiä. On se vaan aikamoinen pakkaus. Mitäköhän tuosta Esikoisesta tulee oikein isona?

Mummun vierailun aikana saimme myös nähdä Tosikoisen ensimmäiset konttaukset eteisen lattialla. Ilmeisesti eteisen lattialla ollut kuramatto antoi jalkojen alle sen verran paremmin kitkaa, että tuntuma antoi tilaisuudelle mahdollisuuden. Vielä kun näköetäisyydeltä löytyivät Esikoisen kuraiset kengät, niin mikäs sen parempi motivaattori eteenpäin yrittämiselle. Maistamaan mars!

Mummu päästettiin kuitenkin kotiin huilaamaan ja kiikutimme hänet rautatieasemalle, samalla kun sain kätevästi naperot päiväunille auton takapenkille. Tästä suunnistinkin suoraan ah-ihanan serkkuseni hoiviin illaksi. On se vaan niin kätevää, kun on ihania sukulaisia kivenheiton päässä, jota häiritä pienten lasten kanssa sunnuntai-iltana. Tämä vierailu helpotti myös ajatusta siitä, että sain mieheltä viestin että ulkomaankomennus jatkuisi vielä ainakin muutaman päivän.

Ihanien ystävien, mummun ja touhuntäyteisten päivien saattelemana selvisimme ensimmäisestä yh-henkisestä puolestatoista viikosta. Osaa kyllä arvostaa tuota tukiverkostoa, jonka on saanut taustalleen. Ilman emme olisi varmaan selvinneet, tai olisimme, mutta ehkä vähän vähemmän hymyillen.

Papatusta

Tosikoinen on alkanut papattaa, kirjaimellisesti. Pa-pa-pa-pa-pa kuuluu jo sängystä herätessä ja jatkuu aamupalalla. Väsymyskäninät hieman haittaavat menoa, mutta itkuhälyttimestä alkaa taas tuttu papatus kun neiti on herännyt ensimmäisiltä päikkäreiltään. Ja tätä jatkuu siis iltamyöhäiseen asti. Ja vielä toistaiseksi se on ihan huvittavaa. Eli taitaa Papalla olla aika hyvä virne huulilla kun kuulee, että Tosikoisen ensimmäinen sana on Pappa. Tai ainakin Pappa varmasti käyttää tilannetta hyväkseen ja tulkitsee papatuksen parhaalla mahdollisella tavalla.

Paptuksen lisäksi olemme saaneet kuulla muutakin positiivista Tosikoiselta. Kävimme meinaan tällä viikolla allergiakeskuksessa ja tilanne näytti kohtuu positiiviselta. Tosikoiselle tehtiin ihopistokoe eli ihon allergiatestit ja käytännössä kaikki allergeenit näyttivät negatiivista. Maitoallergia vaikuttaa siis täysin suolistoperäiseltä ja hyvin suurella todennäköisyydellä allergia katoaa vuoden ikään mennessä. Saamme siis vuoden iässä lähetteen ravintoterapeutille ja sitä ennen testaamme kotona kaikki vielä puuttuvat ruoka-aineet, kuten kala, kananmuna ja maito, siihen mennessä. Pidetään peukkuja että kaikki ruoka-aineet sopivat ensi keväänä.

Dieettimaidosta huolimatta Tosikoinen on siis kasvanut reipasta tahtia. Vaikka maitomäärät ovatkin pienentyneet ja äidin on pitänyt jo hieman alkaa katsoa mitä suuhunsa pistää, on Tosikoisen paino edelleen ollut hyvin riittävällä tasolla. Neiti meinaan on erittäin hyvä syömään myös kiinteitä. Puolen vuoden iässä puoli purkkia sosetta meni tuosta vaan ja nyt jo lähes seitsemän kuukauden iässä alkaa kokonainen purkki olla melkein normaalia. Tästä siis seurauksena äidin hartioiden ja selän jatkuva jumitus. Burana alkaa olla normaali lisä aamupalaa ja jumitus sen verran tuttua, ettei sitä edes huomaa. Tarvitsee varmaan kohta taas kilauttaa tutulle fysioterapeutille, josko sitä saisi vähän apuja. 

Tosikoisen liikkuminen on edelleen hyvällä kierimistasolle. Jokapaikkaan hääritään ja kieritään. Tosin eteenpäin pääseminen ei edelleenkään onnistu. Mutta nyt Tosikoinen on keksinyt ns. neitimäisen merenneitoasennon, jota myös seireeniposeeraukseksi kutsutaan. Neiti siis nousee etunojapunnerrusasentoon josta hän kääntyy kyljelleen. Viehkeä merenneitomme siinä sitten naureskelee ja keimailee. Ehkäpä tuo enteilee kohta istumaan nousua?

Sateista loppusyksyä

Syksyn sateisina hetkinä pitäisi jotenkin saada tuon Esikoisen energioita kulutettua ja tuntuu että sisätiloissa se on lähes mahdoton tehtävä, ainakin kotona. Onneksi nykyään pystyy Esikoisen kanssa puuhailemaan jo kaikenlaista. Voidaan leikkiä piiloa, maalata, askarrella, laulaa, leikkiä kotia, siivota ja imuroida, keittää äidille kahvia tai teetä (myös ihan oikeasti), jumpata ja painia, tanssia, ja vaikka mitä. Kerran yritimme jopa virkata, mutta Esikoisen kärsivällisyys ja sorminäppäryys ei ollut ihan vielä sillä tasolla. Ja tämä taisi johtua vaan siitä, että äitiin oli iskenyt neulomiskärpänen.

Ja vaikka päivät sisältävät vielä paljon hermoja raastavaa uhmaikäisen kitinää ja parkua, sattuu sitä aina kaikkea mukavaakin. Kerrankin, kun leikimme piiloa, keksi Esikoinen ihan omatoimisesti piiloutua eteisen vaatekaappiin. Hetken etsittyäni ihan tossiani, Esikoinen hihkaisi kaapista, "Äiti minä olin kaapissa, minä tulin pois kaapista". Äidin kaksimieliset ajatukset taas saivat suupielen nykimään ihan tosissaan.

Esikoinen on alkanut muodostamaan myös hyvin tarkkoja ja pitkiä lauseita. Esimerkiksi Isänsä kanssa laulukirjaa selatessaan, Esikoinen kyseli Isältään, että osaako hän laulaa tätä ja tätä laulua. Jos Isä myönsi osaavansa, laulu laulettiin, mutta jos Isä takelteli sanoissaan totesi Esikoinen, "Ei isi yllä osaa, mutta äiti varmaan osaa laulaa tämän laulun" ja nyökytti kovin päätään.

Esikoisella on nykyään myös ihan mielenkiintoisia aivoituksia. Kerran Isä tuli kotiin töistä ja löysi Tosikoisen makaamasta olohuoneen lattialta päällään paita, jossa luki Isin Kulta. Isä Tosikoista syliin nostaessaan tokaisi, että "oletkos sinä Isin Kulta?" Esikoinen parkaisi isoon parkuun noin kaksi sekuntia tämän jälkeen ja hämmästelimme kulmien kohautuksilla toisiamme katsoen. Mikäs sille nyt tuli? Kun asiaa Esikoiselta kysyttiin, sai hän itkunsa seasta sanottua että "Ellin ulta". Isä siihen selostamaan, mitä Tosikoisen paidassa lukee. Esikoinen nyyhkytti, osoitti Tosikoisen paitaa ja vaikersi, että "Ei tun siinä lutee Ellin ulta!"

Syksyä

Tyttöjen kanssa aika kuluu kuin siivillä. Syksy on jo pitkällä, suurin osa värikkäistä lehdistä on pudonnut maahan potkittavaksi ja heiteltäväksi, päivän keskilämpötila alkaa olla jo suurimmaksi osaksi lähempänä viittä astetta, ja pimeät illat viihdyttävät taskulampulla leikkijää. Ainoaa harmia taitaa vanhempien sukellusvaloista olla naapureille, kun Esikoinen osoittelee kohtuu hyvin loistavilla lampuilla toisten makuuhuoneiden ikkunoista.

Esikoinen syksyisessä puistossa

Ja nalle oli mukana

Esikoinen on aloittanut kyselykautensa. Oi miten ihanaa (= hermoja raastavaa) onkaan selittää toisen kysyessä yhä uudelleen ja uudelleen. Esikoisen pravurit ovat, "Äiti, mitä tapahtui?" ja "Mitä nyt tapahtuu", kun joku erikoinen tai kovempi ääni kantautuu Esikoisen korviin. Tosin myös miksi -sanaa on jo käytetty useampaan otteeseen. Odotan innolla, kuinka hyvin me insinöörivanhemmat jaksamme kertoa tieteellisen yksityiskohtaisesti vastauksia esikoiselle ja kysellä mielenkiintoisia vastakysymyksiä, ja kuinka sinnikkäästi Esikoinen jaksaa näitä sepustuksia kuunnella tai sitten vastaukset kaikuvat kuuroille korville.

Tosikoinen iskän kyydissä syysretkellä

Tosikoinen puolestaan haahuilee jo ympäri kotia. Yleensä hän on peruuttanut  itsensä jonnekin tuolinjalkojen uumeniin jumiin tai sitten hän on kierähdellyt itsensä jonkin hyllyn tai pöydän viereen niin, että pää kolahtelee vieressä olevaan huonekaluun, mikä puolestaan laittaa hieman harmittamaan. Tosikoinen on oppinut huolestuttavasti myös työntämään jalkansa mahansa alle ja nytkyttelee konttaukseen enteileviä liikkeitä. Onneksi kädet ovat toistaiseksi jumiutuneet kiinni lattiaan. Toinen liike, mitä myös Esikoinen harrasti puolen vuoden iässä, on karhunkävelyasentoon nousu. Tosikoinen työntää takapuolensa korkeuksiin ylös lattiasta ja hihkuu ilosta, kunnes tömähtää takaisin mahalleen tai kierähtää ketterän palleromaisesti kyljeltä selälleen. Tuntuu, että tuollainen pallero osaa kierähdellä sulavasti joka suuntaan.

Äidin hurja tavoite, yösyömisten lopettaminen, on myös saatu hyvin alkuun. Oma A-luokan reissuni yllätys-yllätys peruuntui flunssan iskettyä juuri ennen reissua. No mitä voisikaan olettaa, kun pienten lasten äiti yrittää karata kahdeksi yöksi pois kotoa. Viikonlopulle asetetusta tavoitteesta en kuitenkaan suostunut luopumaan, vaan väsäsin Esikoisen huoneeseen vuodesohvasta itselleni pedin, tungin korvatulpat korviini, toivottelin miehelle ja Tosikoiselle kauniita unia ja laitoin oven tiukasti kiinni perässäni. Vaikka äiti-hormoni-aivo-ohjeistuksen määrittelemät heräämiset tapahtuivatkin, oli mukava herätä kahdeksan aikoihin kohtuu mukavien yöunien jälkeen. Ja Tosikoiselle oli tarjolla oikein makoisa suihkulähdeaamiainen.

Ihanat nuppuni <3

Isi on nyt hyvin vihainen

Isä oli menossa lisäämään autoon öljyä ja Esikoinen hihkui kovaan ääneen päästäkseen mukaan. Haalari päälle ja pihalle. Ei kestänytkään kauaa, kun Isä toi Esikoisen takaisin sisälle selkeästi tuohtuneena. Esikoinen  kysyy, "Isä, oletko sinä vihainen?". Isä myöntää olevansa ja selittää kuinka Esikoinen oli keksinyt tunkea auton kojelaudalta löytyneet ostoskärrykolikot auton kortin lukijaan. Kyllä, meidän perhetila-automme käyttää avaimenaan 5mm paksua muovilätyskää ja kolo, johon tämä lätyskä tungetaan auton käynnistämiseksi, oli oiva paikka myös niille kolikoille, ainakin Esikoisen mielestä. Kolikoita yritettiin repiä ruuvimeisselillä ja pinseteillä, rautalangalla ja ties millä, mutta kolikot vain tunkeutuivat syvemmälle koloonsa. Hikikarpaloiden noustessa otsalle päätyi Isä naamakirjaan apua etsimään. No vinkki pahvinpalasta ja jesseteipistä sai tuulta alleen ja toimi lopulta ruuvimeisselin avustuksella. Kolikot saatiin siis pois ja auto suostui vielä käynnistymäänkin. Kaverit naamakirjassa vielä uumoilivat, että tyttö taitaakin olla vain erittäin tietoinen raha-asioista ja vihjailee, että viikkorahat voisi vaihtaa kolikoista seteleihin. Tai sitten tyttö on tuijottanut peliautomaatteja vähän liian pitkään. Noh, katsotaan nyt mitä sieltä kolosta seuraavaksi kaivetaan.

Tosikoinen 6kk

Tänään Tosikoisen mittariin tuli täyteen tasan puoli vuotta. Tämän kunniaksi kävimme moikkaamassa neuvolan tätiä. Ensin naureskeltiin ja kikateltiin esimerkillisesti, jonka jälkeen mitattiin pituutta hienot 68 cm. Tämän jälkeen Tosikoinen ilkosilleen ja eikun rohkeasti vaa'alle. Ihan ääneen lipsahti, että äitiä nyt hieman jännittää, ties mihin lukemiin Tosikoinen on kivunnut. Mutta ilmeisesti liikkuminen on tehnyt tehtävänsä. Lisää painoa oli tullut _vain_ 400g eli painoa oli nyt yhteensä 9100g. Eli olemme nyt tipahtaneet takaisin +15 käyrälle.

Neiti oli siis kasvanut ja kehittynyt hyvin. Nyt osataan jo kieriä ympäri molempiin suuntiin, osataan nostaa ylävartaloa käsien varaan ja työntää polvia mahan alle, osataan peruuttaa sekä pyöriä oman navan ympäri. Istuminenkin alkaa jo onnistua ja vasteet toimivat hienosti. Myös kantapäät osataan laskea alas seistessä. Lisäksi jalkoihin on kehittyneet jäntevät jouset. Ei ole hetkeä jolloin ei olisi mukava pomppia ja saa äitinkin allit kyytiä. Kirpparilöytönä ostettu hyppykiikku on näin myös osoittautunut erittäin hyödylliseksi kapistukseksi.

Huomion kaipuuta

Jätin Esikoisen tänäänkin päiväkotiin kyyneleet silmissä. Viime viikkoina Esikoinen on lähtenyt päiväkotiin ihan hyvillä mielin, mutta äidin tai isän lähtö on kirpaissut. Tämä on poikkeuksellista, sillä aiemmin olemme yleensä lähteneet aamuisin päiväkodista ilman että meitä olisi huomattukaan. Äiti ja isä ovat siis joutuneet kehoittamaan Esikoista saadakseen kädenheilautuksen poistuessaan. Ja nyt puolestaan roikutaan käsivarressa kiinni vielä aamupalapöydässäkin. Olen ihmetellyt mistä moinen on lähtöisin. Ehkä Esikoinen on vaan kasvanut ja ymmärtää nyt enemmän eron hetkestä ja kokee näin enemmän kaipauksen tunteita. Lisäksi voi olla, että koska Esikoinen on päiväkotiryhmänsä vanhimpia, huomiota ei enää saa niin paljon kuin pienempänä. Ja kun kotonakin huomion joutuu jakamaan pikkusiskon kanssa, on huomiosta taisteltava kynsin ja hampain. Kotona Esikoisen on saatava sama lelu/tavara mikä on Tosikoisen kädessä ja päästävä samaan syliin missä Tosikoinen on. Täytyy vaan toivoa, että Esikoisen huomioiminen, jatkuvat hellyyden osoitukset ja yhteiset leikit auttavat Esikoista pääsemään tästä vaiheesta yli. Ainakin, kun Esikoisella on paljon mieleistä tekemistä ja seuraa, ei niitä huonoja hetkiä juuri tulekaan.

                        Elämä pyörii Esikoisen navan ympärillä <3 

          

Ouluun??

Esikoinen tokaisee aamupalapöydässä, "Minä menen Ouluun!" Jahas, mistäköhän nyt tuulee. En tietääkseni ole kertonut mitään Oulun kaupungista, että mistäköhän neiti on oikein paikasta kuullut. Kysyn vielä varmistukseksi, että siis Ouluun olet menossa? Esikoinen näyttää vähän harmistuneelta ja korjaa minua. "Ei, minä menen Ouluun." Arvailen erinnäisiä sanavaihtoehtoja, koska aiemmin Esikoisella oli tapana jättää sanoista ensimmäiset kirjaimet pois. Kunnes välähti, Esikoinen oli siis menossa Kouluun. Ilmeisesti pikkuserkun tarinat ekalta luokalta ja törmäämiset koulu-/kotimatkoilla ovat jääneet mieleen.

Imurointia

Kaivan imurin kaapista, koska vaunujen mukana tuleva hiekka alkaa vallata jo olohuoneemme lattiaa. Esikoinen toteaa, että hän kanssa, ja kaivaa laatikosta kuulosuojaimensa ja hakee keittiöstä pienen rikkaimurin. Imuroin jonkin aikaa, kunnes Esikoisen rikkaimurista kuuluu kummallinen horahdus ja imurin kummallinen ääni peittyy Esikoisen parkaisuun. "Minun suttani!", kuuluu huuto. Esikoinen oli imuroinut rakkaan ötökkäsukkansa rikkaimurin uumeniin. En pystynyt taas pidättelemään nauruani, vaikka toinen oli ihan surun murtama. Onneksi ötökkäsukka saatiin pienellä purkuoperaatiolla poistettua rikkaimurin sisuksista ja saimme Esikoisen kasvoille pienen hymyn takaisin.

Vessakirjoituksia

Otsikolla voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa, mutta tällä kertaa kirjoitan postausta kirjaimellisesti vessassa. Voidaanko sanoa suoraan, että vessa on välillä ainoa paikka jonne voi karata ajattelemaan omia ajatuksiaan. No aina ei tosin sielläkään, kun olemme koko perhe ahtautuneet iltaisin samaan vessaan, pestään hampaita ja takapuolia. Näyttää tosi tehokkaalta noin kahden neliömetrin pinta-alalla, niin ja ahtaalta.

Esikoisen kanssa on vaihtelevaa. Välillä tapellaan hampaat irvessa, mutta välillä on taas ihan aurinkoista. Toissapäivänä oli taas pikku taistelua potalla istumisesta, vai oliko se pukemisesta, no samapa tuo. Esikoinen kieltäytyi kunniasta ja lähti juoksemaan keittiöön vihaisena. Mennessään huusi vielä kovaan vihaiseen sävyyn, "EIKÄ! MINÄ MENEN MUMMULAAN!" Ja taas oli pokassa pitelemistä.

Tosikoinen puolestaan menettää hermonsa liikkumattomuuteen. Silmistä ja eleistä näkee, että tarve mennä ja tehdä olisi jo kova, mutta kun kroppa ei toimi halutulla tavalla ja kärsivällisyyttä määrätietoiseen harjoitteluun ei ole tippaakaan. Sorminäppäryyttä puolestaan tytöltä löytyy. Maissinaksut sujahtavat suuhun taitavasti ja naksua siirrellään taitavasti kädestä toiseen. Lisäksi naisellisia piirteitä löytyy jo rutkasti, kun neiti käyttää maissinaksua kasvojensa T-alueen kuorintaan. Poikkeuksetta ohut kuivunut kerros maissia löytyy kasvojen iholta, jonka saan kostealla liinalla hinkata irti.

Kampaajalla

Tähän asti Esikoisen tukkaa on leikannut meikäläinen. Käytännössä tärkein asia on ollut saada otsatukkaa pätkästyä, jotta Esikoinen näkee eteensä eikä kävele päin seiniä. Tosin tämä leikkausoperaatio hieman tylsillä saksilla Esikoisen kiemurrellessa on ollut hyvinkin vaarallisen näköistä touhua. Joillakin kerroilla tyteli on sidottu Isän jalkojen väliin ja päästä on pidetty kiinni kaksin käsin. Silti on ollut vaarana että leikkaan joko Isältä sormen, Esikoiselta korvan tai puhkaissut jonkun silmän. Näiden operaatioiden päätteeksi on aika huvittavaa saada positiivista kommenttia päiväkodin tädeiltä, kuinka hieno tukka Esikoisella onkaan. No ehkä se nyt jotenkuten suoraan tuli.

Toissaviikolla meikäläinen kuitenkin päätti viedä Esikoisen kampaajalle ensimmäistä kertaa elämässään vapaapäivän kunniaksi. Esikoinen istahtaa innoissaan kampaajan korotetulle tuolille ja tutkii kampaajaneitosen kanssa essussa olevien eläinten kuvia. Esikoinen ei hievahdakaan ja tottelee nätisti kampaajan toiveita pään asennosta. Kaiken lisäksi Tosikoinen istuu kiltisti ilman huutokohtausta ostoskärryihin tungetussa turvakaukalossaan. Kaksi vuotta kasvatettu takatukka pätkästään tasaiseksi ja otsatukkaa lyhennetään kohtuu reippaasti toiveideni mukaisesti. Ja tämä kustantaa 21 euroa! Siis minuuttihinta on huomattavasti enemmän kuin mitä meikäläisen hiusten leikkaukseen kuluu, mutta pidän suuni supussa ja maksan kiltisti. Ainakin tämä helpotti vanhempien hermoja ja säästi hieman aikaa. Mutta voi olla että rohkenen taas seuraavalla kerralla kokeilla sohia itse saksilla.

Naimisiin

Esikoinen tunkee pienen hiuslenkin sormensa ympärille ja kiemurtelee hymyillen. "Äiti, minä olen naimisissa", tokaisee Esikoinen. Kyselen kenenköhän kanssa sitä mahdetaan naimisissa olla. "Äidin kanssa", vastaa Esikoinen. Kerron olevani jo naimisissa Isin kanssa. Pientä pohdintaa seuraa lausahdus, "Minä naimisissa Isin kanssa, Äiti mummun". Selvähän se sitten on.

Järkytys

Sitä tulee lähes päivittäin aina ajateltua, että kuinka sitä haluaisi asioiden olevan paremmin. Sitä toivoo saavansa enemmän aikaa itselleen, parisuhteelleen, lapsilleen. Toivoo isompaa taloa ja enemmän rahaa ja enemmän lomaa ja enemmän vapaa-aikaa ja ja ja. Väsyneenä ja taisteltuaan iltarutiinien kanssa pari tuntia sitä ei oikeasti muista mitä hyvää tässä perhe-elämässä oikeastaan olikaan, ollenkaan.

Mutta sitten lähellä tapahtuu, pieni 3-vuotias poika menettää äitinsä. Aviomies menettää vaimonsa. Ja aivan liian nuorena. Omat murheet ja marinat tuntuvat aika säälittävän pieniltä tässä kohtaa. Meidän elämään ei oikeasti kuulu juuri mitään muuta kuin hyvää. Me olemme terveitä, meillä on toisemme, meillä on oma koti, monia hyviä ystäviä ja läheisiä, meillä on lapsia ja työpaikka. Mitä kaikkea meillä onkaan. Meidän pitäisi pystyä elämään tässä ja nyt ja nähdä asiat positiivisemmin. Harmittaa, että vasta näin kaameita asioita nähdessään tajuaa, että itsellä on kaikki oikeastaan todella hyvin.

Pullotaistelu

Äiti meni ja ilmoittautui sukellusviikonlopulle, ihan vaan itsekseen, julma Äiti! No, tämä antoi lisää motivaatiota saada Tosikoinen syömään pullosta ja nukahtamaan ilman tissiä. Pulloja on aiemmin kokeiltu jos jonkinlaista mallia ja tuttiakin on suuhun tungettu vaikka minkä muotoista, mutta ei. Pullosta on tullut karmea huuto ja tuttia on pääasiassa pureskeltu, jonka jälkeen se on kaaressa pullautettu ulos suusta. Ja jos tuttia on väkisin suussa pidetty, on se aiheuttanut kyökkimistä, parkua ja pahaa mieltä.

Isän suostuttua Äidin reissuun Saimaalle sai kuitenkin aikaan liikkeen, jota ihan itsekin ihmettelen. Isä sai Tosikoisen nukahtamaan illalla yöunilleen syliinsä ensimmäisen kerran koskaan.  Lisäksi seuraavana päivänä päätin, että aamuruokailun jälkeen tissiä ei tule ennen kuin pullo on tyhjentynyt. Kaivoin taas pumpun kaapista, jotta voisimme tarjoilla pullosta tuoretta tavaraa pakastettujen tai korvikkeiden sijaan. Sitten vaan odottelemaan nälän saapumista. Ensimmäisten väsymysmerkkejen aikaan tungin pulloa Tosikoisen suuhun. Tästä aiheutui pääasiassa pelkkää huutoa. Tosikoisen katseesta loisti syvä loukkaantuminen, ettäs kehtaatkin tunkea tuota silikonista kamalaa juttua suuhuni, tai ainakin äidin päähän tupsahteli tapahtuneesta tällaisia lauseita. No, huudon päättelemänä Tosikoinen nukahti päiväunilleen ilman maitoa melko väsyneenä. Herättyään unilta päätin yrittää toisen kerran, kun neiti kiljahteli iloisena hymyssä suin. Pullo lämpimäksi ja hymyillen tungin pulloa taas tosikoisen suuhun. Hieman hämmentyneenä ja ihmetellen pyöritteli Tosikoinen pullon tuttia suussaan hetken ja imaisikin vanhan konkarin elkein maidot poskiinsa. Siis mitä? Tässäkö tämä titaanien taistelu nyt olikin. Täytin pullon toistamiseen parin tunnin päästä ja syöminen onnistui lähes ongelmitta. Ilmeisesti liian väsyneenä pullosyöttöä ei vaan kannata yrittää ja aiemmat yrityksen olivat kaatuneet siihen.

Tyytyväisenä saavutuksiini laitoin Tosikoisen kantoliinaan, jotta saisin hänet vielä päiväunille ilman tissiä. Ajattelin piruuttani kokeilla vielä tuttia liinan kanssa. Ja mitä vielä, Tosikoinen imaisi tutin suuhunsa ja lutkutti sitä posket lommolla tyytyväisenä kunnes nukahti. No nyt ovat maailman kirjat sekaisin. Meidän Tosikoinen näyttää ihan vauvalta, kun sillä on tutti suussa, sanoi Isä ihmetellessään meidän touhuja. Ilmeisesti Tosikoinen luopui heti kertaheitolla vahvoista periaatteistaan. Nyt äidin viikonloppuloma näyttää siis toteutuvan melko suurella todennäköisyydellä. Lisäksi Isäkin vaikuttaa tyytyväiseltä, kun pystyy osallistumaan Tosikoisen ruokailuihin aina silloin tällöin. On ne vaan söpöjä, tytöt ja Iskä lempipuuhassaan, syömässä!

Vesipetoja

Vanhempien intohimoisista vesiharrastuksista johtuen ovat perheemme lapset päässeet (tai joutuneet) myös tutustumaan veden ihmeelliseen maailmaan. Kumpikin tytöntyllerö vaikuttaa tällä hetkellä pääasiassa pitävän vedessä peuhaamisesta, onneksi. Esikoisen kohdalla mietimme, että menisimmekö oikein vauvauintiin. Kun totesimme, että neiti herää aikaisintaan aamulla kello yhdeksän, vanhempia aikaiset heräämiset kauhistuttavat, vauvauinnit maksavat aivan törkeän paljon ja osataan me itsekin vesileikkejä leikkiä, päädyimme itsenäiseen uintiharrastukseen omilla aikatauluilla ja tavoilla. Jonkin verran vauvauinnista meillä oli kokemusta, sillä olimme käyneet pariin otteeseen kummipoikamme ja hänen veljensä kanssa vauvauinnissa. Lisäksi luotimme, että perusjärkeen voisi luottaa ja hyviä vinkkejä saisi varmasti tutuilta vauvauimareilta.

Esikoista siis uitettiin ja sukellutettiin reilun 3kk iästä lähtien ja meininki on tänä päivänä sen mukaista. Välillä saamme seurata sivusta muiden altaalla olijoiden, pääasiassa äitien, kauhistuneita katseita ja reaktiomaisia nytkähdyksiä, kun Esikoisemme pulahtaa pinnan alle ja emme itse ole heti rientämässä apuun. Pitäähän sitä katsoa pääseekö Esikoinen itse takaisin pintaan. Ja jos pääsee, katselevat sivulliset hieman hämmentyneinä meidän antamia aploodeja ja kehuja. Tästä taitaa olla myös syynä se, että Esikoinen painelee uimahallin isosta liukumäestä itsekseen ja häntä ei enää syliin pakoteta ilman suurta huutokonserttia.

Tosikoinen on käynyt hallissa nyt tasan 3 kertaa ja veteen päästyään potkii ja sätkii virne naamalla niin että kaksi alahammasta loistavat altaan toiseen päähän saakka. Vesipedolta vaikuttaa siis tämäkin tapaus ja kehitys saattaa olla hurjempaa kuin osaamme arvata jos vaan päättää ottaa mallia isosiskostaan.

Esikoinen sukeltamassa 11/2010, (kameran takana ystävämme L)

Kieritään ja tutkitaan varpaita

Normi kotipäivä. Tosikoinen köllii olohuoneen lattialla ja puristelee varpaitaan. Tosikoinen on löytänyt varpaansa toissapäivänä ja nyt niitä puristellaan vähän väliä. Suuhun niitä ei vielä saada, koska vatsamakkarat ovat vähän tiellä. Käsin varpaihin ylettää juuri ja juuri. Äidistä aikas huvittavan näköistä touhua. 

No äidin kahvihammasta alkoi kolottaa ja jätin Tosikoisen puristelemaan varpaitaan olohuoneeseen. Heti kun sain purut koneeseen, alkoi karmaiseva huuto normaalin kiljahtelun sijaan. Löysin Tosikoisen nojaamasta tv-tasoon. Pää kolahteli ikävään tason kulmaan Tosikoisen yrittäessä päästä pois pinteestä. Otin Tosikoisen syliini rauhoittumaan ja samalla ihmettelin, miten ihmeessä Tosikoinen oli pystynyt siirtymään keskeltä olohuoneen lattiaa tv-tason viereen. Mitään muuta selitystä siirtymälle ei ole kuin että Tosikoinen on kierinyt paikasta A paikkaan B. Äidin kauhistus toteutui. Jo hieman vauhkoa minussa on esiintynyt, kun olen Esikoiselle selittänyt, että pieniä pääsiäismunista saatuja hellokity-hahmoja ei saa lattialle jättää, ettei tosikoinen syö ja tukehdu niihin. Ja nyt kun Tosikoinen oikeasti osaa kieriä, kasvattaa vauhko äiti-hahmo todella päätään.

Katsotaan nyt kuinka radikaaleihin tekoihin sitä pitää ryhtyä, että äiti pysyy järjissään ja lapset hengissä. Ehkä en nyt kuitenkaan vielä kiellä kaikkia leluja Esikoiselta. Pitää vissiin vaan kärsivällisesti siivota lattiapintoja ja toivoa että vahinkoja ei tapahdu. Eihän tämä kauaa kestä, reilu puoli vuotta?  

Naperot neuvolassa

Suuntasimme koko perhe neuvolaan. Esikoisella oli 2,5-vuotis tarkastus ja Tosikoisella 5kk-tarkistus. Tosikoinen laitettiin puntariin ensin ja pääsimme taas aivan uusille käyrille. Neiti oli saavuttanut huikean 8750g  painon ja pituutta oli 65cm. Meidän neiti on siis +25 käyrällä, wohoo! Aika hyvin lähes pelkällä dieettirintamaidolla.

Tosikoisen punnitusten jälkeen pääsi Esikoinen tulilinjalle. Aloitimme homman kuva-arvoituksilla, joka sujui oikein hyvin. Delfiini on nisäkäs -tärppiä Tosikoinen ei kuitenkaan tällä kertaa kuvista saanut esittää, mutta onneksi Isä esitti tämän vielä lisäkysymyksenä. Esikoisen piti myös laittaa punaiset ympyrät punaiseen laatikkoon ja keltaiset ympyrät keltaiseen laatikkoon, joka sujui kuin rasvattu. Tämän jälkeen Esikoinen sai kynän käteen. Paperilla oli valmiiksi piirrettynä viiva ja Esikoisen tuli piirtää samanlainen viiva alkuperäisen viereen. Esikoinen aikansa piirreltyään totesi kuitenkin, että "Minä piirrän veneen". No hieno vene siitä tulikin. Neuvolan täti sai kuitenkin viimein Esikoisen piirtämään myös sen viivan. Ja vähän lisääkin viivoja. Tästä tuli jotenkin mieleen Esikoisen Enon piirtämät ympyrät, vai perunoitako ne olivatkin. Lopuksi Esikoinen vielä sai kriittisiksi mitoikseen 12,2kg ja 87cm. Taitaa Tosikoinen ottaa kohta kiinni, ainakin painossa. Esikoisen suoritettua kaikki 3-vuotiaille tarkoitetut tehtävät kohtuu mallikkaasti, totesi neuvolan täti, että seuraavan kerran tavataan vasta 4-vuotiaana.

Leikkipuistossa

Kävelemme tällä kertaa kunnan tarjoamalle leikkipuistolle, kun oma piha alkaa tympiä sekä äitiä että Esikoista. Tosikoinen keikkuu ergonomisesti kantoliinassa kun Esikoinen suostuu juuri ja juuri pitämään kiinni rattaiden kyljestä, kun äiti on tarpeeksi pitkään pelotellut iso-paha-auto-tulee-ja-ajaa-pienen-tytön-päälle lauseillaan. Pääsemme puiston reunalle joten kuten hienossa järjestyksesä ja hymyssä suin. Ja mikäs sen parempaa, tämä hieman kauempana kotiovesta sijaitseva leikkipuistohan pitää sisällään isomman ja hienomman liukumäen, paremman hiekkalaatikon, pienen "leikkimökin", enemän keinuja ja niitä edestakas vatkattavia "ratsastus"-jousi härveleitä. Esikoinen touhuaa innolla leikkipuiston joka nurkassa, kantaa penkille isoimmat löytämänsä kivenmurikat ja keittää äidille vielä kupposen teetäkin, joka tosin tarjoillaan lapiolla ja vähän isommassa ämpärissä. Hetken kulutta leikkipuiston reunaan ilmestyy toinen hieman Esikoista kookkampi pikkulapsi. Esikoinen juoksee lapsen luo ja he alkavat saman tien leikkiä yhdessä. "Tule tänne" Esikoinen komentaa uutta tulokasta, joka tottelee kuin äitiään ja he menevät yhdessä laskemaan liukumäkeä. Ei voi kun ihmetellä tuota muksujen touhua. Missä piilee se ujoutta ja kangistunutta kommunikointia sisältävä juro suomalainen perusluonne? Sitä siis ilmeisesti ei ole alunperin istutettu meihin? Mistä se sitten tulee? Esikoinen vielä komentaa uutta ystäväänsä laskemaan isosta liukumäestä mahallaan. Uusi ystävä kysyy Esikoiselta, että saako hänkin oikeasti laskea niin. "Kyllä saat!" vastaa Esikoinen. Lapsen äiti katsoo hieman hämmentyneenä lastaan ja nyökyttää hyväksyvästi. Minua hymyilyttää. Lapsien äideillä on paljon yhteistä puheenaihetta, joten ei päde tuo suomalaiskuvaus myöskään meihin äiteihinkään tällä kertaa. Juttua riittää. Noin kahden ja puolen tunnin leikkipuistosession jälkeen sullon molemmat pirpanat rattaisiin ja lähdemme kärryttelemään kotia kohti. Kotiovella molemmat neitoset kuorsaavat isänsä malliin, tämä oli hyvä reissu!

Alla isän ottama kuvasarja samaisesta leikkipuistosta tältä kesältä.

 

 

   

Merellä

Suomenlahdella

Mummi ja Vaari tupsahtivat ovesta sisään. He olivat ystävällisesti lupautuneet Esikoiselle seuraksi viikonlopun yli, kun me vanhemmat olimme varanneet reissun Suomenlahdelle hylkyjä pongaamaan. Esikoinen vilkutteli tyytyväisenä keittiön pöydän äärestä kesken tärkeiden piirrosten, eli tyypilliseen tapaansa hän ei juuri vanhempiensa katoamisista välittänyt, kunhan seuraa riittää. Äiti, isä ja Tosikoinen hyppäsivät autoon ja kaahastivat Helsingin kalasatamaan. Satamassa meitä odotti vanha tuttavamme sukellusalus Orbiit, jonka laitojen sisäpuolelle mahtui huimat parikymmentä sukeltajaa, miehistö ja kokki. Tällä kertaa sukeltajia oli hieman normaalia vähemmän, mutta porukkaan kuului sitä enemmän nuorempaa ei-sukeltavaa väkeä. Tosikoinen oli porukasta nuorin, mutta ei juuri herättänyt huomiota. Tosikoinen kun viihtyi laivalla oiekin hyvin, moottorin hyrinä, mukava pieni keinuhdinta ja meri-ilma ilmeisesti savat Tosikoisen nukkumaan hyvin ja viihtymään uudessa seurassa. Sylittelijöitä löytyi myös yllin kyllin, joten äidin naamatauluun ei juuri ehtinyt kyllästyä.

Porukan nuorin sukeltaja

Kellumassa

Äidille oli luvattu huikea määrä sukellusminuutteja, joten päällä ollut nuha ja antibioottikuuri hieman hermostuttivat, pääsisikö niitä kaikkia minuutteja nyt hyväkseen käyttämään. Onneksi ensimmäinen sukellus hylkypuistossa onnistui ilman ongelmia ja seuraavia odotettiin innolla. Lisäksi kelit olivat aivan mahtavat. Pintavesi oli huikeassa 18-20oC asteen lämpötilassa, tuulta ei ollut juuri ollenkaan ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Viikonloppu ei voisi paremmin alkaa. Seuraava täysin tyyni päivä vietettiin Klaus Oldendorf -nimisen hylyn päällä. Hylky oli kuten muistinkin, täydellinen sukelluskohde. Vettä pään päällä 30-35m ja näkyvyys kohtuulliset 5-10m. Pongattuani tutun ruorin, peräsimen, varapotkurin, kattoikkunoiden kehykset ja repeämäkohdat oli sukellusminuutteja kertynyt jo reilut parikymmentä. Nousu ja dekoilut korvameduusojen seurassa päätti toisen sukelluksen leveään hymyyn. Kolmannen päivän sukellus tehtiin minullekin aivan uudella kohteella nimeltä Edmund. Vanha puinen hylky oli noin 20-25m syvyydessä ja näkyvyys oli melko heikko. Juuri ja juuri näki edessään potkivan sukeltajan kokonaan. Näkyvyys ei kuitenkaan oloa masentanut, sillä sukellus oli kuitenkin oikein mukava ja leppoisa. Korvameduusojen määrä oli tällä kohteella tuplat edellisestä, onneksi meduusat olivat vain pintavesissä, muuten olisi hylky saattanut jäädä meduusoilta näkemättä.

Hyppy veteen

Korvameduusa

Äidin sukellusten aikana Tosikoinen nukkui tai viihtyi isukin ja muiden sukeltavien seurassa. Isompia älämölinöitä ei neidistä irronnut tai sitten äidille ei niistä kerrottu. Isukille vielä iso kiitos äidin sukelluskamojen huollosta ja pullojen täytöstä. Ilman tätä ei olisi äiti taitanut sukeltaa ollenkaan. Lisäksi mukana reissaavat piristivät äidin päätä huimasti, nyt jaksaa taas pitkän pätkän normiarkea.

Iltamaisema Suomenlahdella

Takaisin kotiin saavuttuamme Esikoinen istui olohuoneessa mummin kanssa leikkimässä. Takapuoli ei irronnut lattiasta ilman kunnon kehoituksia, niin ikävissään hän vanhemmistaan oli. No hyvä niin. Tarinoiden mukaan isovanhemmilla ja Esikoisella oli ollut oikein hauskaa yhdessä. Metsässä oli talsittu polkuja, kiviä oli kaahittu, mustikoita popsittu, leikkejä leikitty, keinussa keinuttu ja laulujakin oli yritetty laulaa. Mummi oli laulukirjaa tavaillut, kunnes Esikoinen oli todennut: "Mummi ei osaa, äiti osaa."

Pottailua

Tavoitteenani oli saada Esikoinen pottailemaan vakavasti kesäloman aikana. Lomailun alussa rullasin matot pois lattioilta, viikkasin kasan pikkuhousuja ja harjoittelupöksyjä vessaan. Mutta mites kävikään. Esikoisella on niin intensiiviset leikit usein, että pissa ja kakka huomataan vasta kun housut kastuvat tai reidet vaihtavat väriä. Kun Esikoiselta kysytään, että onko pissa- tai kakkahätä, vastaus on aina iso EI ja potalle ei haluta mennä. Eli toisin sanoen Esikoista ei asia millään tavoin kiinnosta lahjonnasta huolimatta ja äiti repii päästä hiuksiaan, kun joka päivä saa pestä kakka- ja pissapyykkiä ja potalle istuttaminen on jatkuvaa sotaa. Lisäksi masentaa se, että neitiä vain pari kuukautta vanhemmat käyvät hienosti potalla tai pytyllä ja eivät käytä vaippaa enää edes yölläkään. Tosin onhan noita reilu kolmevuotiaitakin vaippaa käyttäviä. Ehkäpä vain stressaan nyt turhaan?

Niimpä päätin ottaa asian rennosti. Esikoiselle vaippa jalkaan, käytän häntä kysymättä potalla niin usein kuin ehdin ja muistan ja yritän olla stressaamatta. Jos tällä ei päästä alkuun, niin odotellaan sitten sitä hetkeä, kun Esikoista itseään alkaa asia jollain tapaa kiinnostaa tai häiritä. Ja itseasiassa, heti päätökseni jälkeen oli Esikoisen vaippa kuiva meilkein koko päivän ja useamman päivän peräjälkeen. Ja äidilläkin on pysyneet hiukset pääosin päässä. Näihin päätöksiin sain tukea myös päiväkodista, otetaan askel kerrallaan. Ja nyt päikyssä käydään jo oikein pöntöllä, eikä pottaa enää käytetäkään.

Tutkija-ainesta

Isän mielestä Esikoisessa on kunnon tutkija-ainesta. Hän kun selvitti merkkiaineen (ruoho) avulla, että tavara kulkee pikkusiskon läpi aika tarkalleen vuorokaudessa. Totesimme, että havainto on niin paljon luotettava, että hän voi jättää toistokokeet tekemättä. Äiti tosin oli hieman huolimaton ja heitti todistusaineet vaipan mukana roskikseen.

Lisää hampaita

Tosikoinen puristi äidin syntymäpäivän kunniaksi toisen hampaan alaleuan ikenestään. Huutoa ja kirjaimellisesti hampaiden kiristystä tähänkin tarvittiin. Nyt onkin Tosikoisella siis mukava nastapari, joilla saadaan äidin ja isän sormiin mukavia hampaanjälkiä. Paikoitellen tekee ihan kipeää, että poskilihaksetkin ovat hyvin kehittyneet.

Popsi popsi porkkana

4kk iän rajapyykin jälkeen ja hampaiden saannin kunniaksi Tosikoinen on saanut maistaa vesimeloonia ja porkkanaa. Vesimelonia ensin pyöriteltiin suussa kummissaan ja kielellä tunnusteltiin makeutta ja rakennetta. Tänäpäivänä vesimelonin nähdessään Tosikoinen osaa jo imaista kunnolla ja tekee tiukkaa pitää kiinni toisesta päästä, ettei kauhean isoa palaa mene kerralla. Porkkana toimii enemmänkin puruleluna ja on parasta erityisesti juuri jääkaapista saatuna. Tosikoinen onkin alkanut tiukemmin seuraamaan mitä muut suuhunsa pistävät ja mitä kaikkia herkkuja ruokapöydällä olisikaan tarjolla.

Tosikoinen ja Esikoinen ovat myös selkeämmin löytäneet toisensa. Tosikoinen seuraa innolla Esikoisen touhuja ja etenkin Esikoisen hirmuiset hypyt ja kikatukset saavat Tosikoisen hekottamaan kovaan ääneen. Esikoinen on puolestaan kovin innoissaan tästä reaktiosta ja touhuaa Tosikoisen edessä entistä vauhdikkaammin. Tästä taitaa tulla aikasmoinen parivaljakko.

Siskokset

No nysse käänty

Kuolakone

Olin kaksin kotona Tosikoisen kanssa. Tyypilliseen tapaansa Tosikoinen ei viihtynyt hetkeäkään itsekseen ja kanniskelin neitiä ympäri kotia. Jano pääsi yllättämään jossain kohtaa pyykinlaiton välissä ja kiiruhdin pikaisesti jääkaapille. Mitään sitteriä tai peittoa ei siihen hätään jaksanut kantaa mukanani ja laiton tosikoisen pötköttämään keittiön lattialle. Meinasi mehu mennä väärään kurkkuun, kun sain todistaa Tosikoisen ensimmäistä punnerrusta selältä mahalleen. Katselin Tosikoisen ähinää kyljellään hieman huvittuneena ja muistan kuinka vielä ajattelin, että ei se tuosta vielä käänny kun on toinen käsi vähän estämässä kierähdystä, mutta mitä vielä, pallero punnersi käden yli ja kiljahteli tyytyväisenä vatsallaan pää hienosti pystyssä. Voi ei, nyt sitä ei voi jättää minnekään korkeammalle ilman puolen metrin tyynyvalleja.

Päikkyyn

Reilu pari viikkoa ennen kesälomien päättymistä Esikoinen parkaisi ensimmäisen kerran tippa linssissä, että mä haluan päikkyyn. No vaikka siitä hetkestä odottavan aika oli pitkä, tuli vihdoin ja viimein ensimmäinen päikkypäivä. Aamun herääminen oli kyllä koko perheellä tuskaa, sillä naperot sekä vanhemmat olivat tyypillisesti heränneen yhdeksän aikaan aamulla, jolleivat myöhemmin, ja nyt herätys oli vähän yli seitsemän, ja Ísällä jopa jo aiemmin. Sain kuitenkin kammettua itseni ja tytöt ylös ja suuntasimme rattailla kohti päiväkotia. Päikyn aamutoimet, riisuminen, käsien pesu ja aamupalan aloitus sujuivat oikein hyvin, tosin pienen hämmennyksen saattelemina. Mutta ehkäpä tämän ansiosta äiti sai Esikoiselta kädenheilautuksen ja heipat ilman isompia tunteenpurkauksia, ennen ripeää poistumista takavasemmalle. Äitinä ajattelin, että ensimmäisenä viikkona ei kovin pitkiä päiviä Esikoisen tarvitse vielä päikyssä viettää. Sellainen pehmeä lasku arkeen. Mutta kun huomasin istuvani päiväkodin leikkihuoneen sohvalla Tosikoisen kanssa puolitoista tuntia ja vielä lähtiessäni sain raahata huutavan Esikoisen pois päiväkodista, päätin, että Esikoinen saisi viettää ihan normaalit päivät päiväkodissa heti ensimmäisestä viikosta lähtien. Ainoa etu tuossa oli, että Tosikoinen viihtyi leikkihuoneen melskeessä todella hyvin ja ei näin tarvinnut mitään erityisiä viihdytyssessioita. Niin, ehkäpä tässä on jo hyvä valmennuskurssi Tosikoiselle vuoden päästä häntä odottavaa päiväkotiuraa ajatellen.

Seilaamassa

Ystävämme kutsui meidät purjehtimaan. Hän ei varmaan ihan tiennyt mihin oli oikein lupautunut, mutta me siitä vähät välitimme ja suuntasimme purjevenesatamaan koko perheen voimin. Olimme pakanneet mukaan kasan eväitä, vaihtovaatetta, vaipanvaihtovermeet ja pelastusliivit, joita oli täydennetty yksillä liiveillä, jotta molemmilla murkuloilla oli omansa. Loikkasimme koko konkkaronkka ystävämme 4 hengen yksimastoiseen purjeveneeseen. Perämoottorin avulla pois satamasta ja sitten purjeet auki. Tosikoisen syötin keulan sängyssä ja sinne se nukahti. Ilmeisesti sopiva lotiseva ääni ja keinutus olivat optimaaliset olosuhteet naperon nukuttamiselle. Pyysinkin miehiä kehittämään purjevenesimulaattorin lapsiperheitä varten. Esikoinen ihmetteli aaltojen loisketta ja tuulen suhinaa, kunnes alkoi maisemat kyllästyttää. Sitten äiti kaivoi kassista vähän evästä ja värtyskijan ja kyniä, mutta loppujen lopuksi neiti pomppi veneen kahden neliön tilassa edes takaisin, jutteli levottomia ystävämme pään menoksi ja touhusi niin, että äiti roikkui lähes koko loppumatkan liivinkauluksen kahvassa. Mutta siis mukava reissu oli, kelit suosi hyvin ja ystävää oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja näin jälkeenpäin voi todeta, että reissu meni mukuloiden kanssa yllättävän leppoisasti.

Lapsoset purjehtimassa