Päikkyyn

Reilu pari viikkoa ennen kesälomien päättymistä Esikoinen parkaisi ensimmäisen kerran tippa linssissä, että mä haluan päikkyyn. No vaikka siitä hetkestä odottavan aika oli pitkä, tuli vihdoin ja viimein ensimmäinen päikkypäivä. Aamun herääminen oli kyllä koko perheellä tuskaa, sillä naperot sekä vanhemmat olivat tyypillisesti heränneen yhdeksän aikaan aamulla, jolleivat myöhemmin, ja nyt herätys oli vähän yli seitsemän, ja Ísällä jopa jo aiemmin. Sain kuitenkin kammettua itseni ja tytöt ylös ja suuntasimme rattailla kohti päiväkotia. Päikyn aamutoimet, riisuminen, käsien pesu ja aamupalan aloitus sujuivat oikein hyvin, tosin pienen hämmennyksen saattelemina. Mutta ehkäpä tämän ansiosta äiti sai Esikoiselta kädenheilautuksen ja heipat ilman isompia tunteenpurkauksia, ennen ripeää poistumista takavasemmalle. Äitinä ajattelin, että ensimmäisenä viikkona ei kovin pitkiä päiviä Esikoisen tarvitse vielä päikyssä viettää. Sellainen pehmeä lasku arkeen. Mutta kun huomasin istuvani päiväkodin leikkihuoneen sohvalla Tosikoisen kanssa puolitoista tuntia ja vielä lähtiessäni sain raahata huutavan Esikoisen pois päiväkodista, päätin, että Esikoinen saisi viettää ihan normaalit päivät päiväkodissa heti ensimmäisestä viikosta lähtien. Ainoa etu tuossa oli, että Tosikoinen viihtyi leikkihuoneen melskeessä todella hyvin ja ei näin tarvinnut mitään erityisiä viihdytyssessioita. Niin, ehkäpä tässä on jo hyvä valmennuskurssi Tosikoiselle vuoden päästä häntä odottavaa päiväkotiuraa ajatellen.