Hampaat heiluu!

Esikoinen tokaisi "Äiti, mun hammas heiluu." Niin varmaan, joojoo, oli ensin kommenttini että ajatukseni. Esikoisen päiväkotikavereita seuranneena myös Esikoinen haluaa hampaidensa irtoavan ja ihan alkuun en oikein ottanut tätä asiaa vakavasti. Nyt eilen kotiin tullessani ensimmäinen asia, joka minulle informoitiin oli, että hammas heiluu nyt aika paljon ja vertakin on tullut. Siis oikeasti, Esikoisen alaleuan toinen etuhammas on ihan oikeasti irtoamaisillaan. Yhtäkkiä koin sellaisen konkreettisen vanhenemisen hetken. Mielessäni vanhenin vuosia ja samalla totesin, että heiluva hammas näyttää oikeastaan aika ällöttävältä. Eihän hampaiden harjauksestakaan meinannut tulla mitään ja jätin heiluvan hampaan harjauksen Esikoisen vastuulle. Äiti hoitaa nyt vaan nämä takahampaat, harjaa sinä tuo heiluva. Itse kun muistelen maitohampaitteni irtoamista, niin sehän oli vaan kauhean hauskaa ja hassua. Nyt se on vaan kovin ikävän näköistä. Mutta sekä äiti että lapsi kokevan vanhenevansa, äiti vaan ei pidä sitä enää hyvänä asiana. Nukkumaan mennessä Esikoinen tokaisi vielä peiton alta, että kun seuraavan kerran grillataan hän ei pysty sitä maissia nakertamaan vaan maissit pitää leikata hänelle irti tähkästä. Lupasin.

Pitkän tauon jälkeen...

Niin on aika vierähtänyt hurjaa vauhtia ja täytyy todeta, että muutaman kuukauden tauko on venähtänyt pariksi vuodeksi. Nyt siis käymme huhtikuuta vuonna 2015. Jospa siis päivittäisin isoimmat tapahtumat viime vuosilta ja yrittäisin taas ryhdistäytyä päivittelemään tätä blogiakin. Jos nyt jotain perusteluja tälle tauolle pitää mainita, niin ihan itsekkäästi olen yrittänyt käyttää vapaa-aikaani yhä enemmissä määrin oman kuntoni kohennukseen. Toki sekään mikään hyvä tekosyy ole, mutta kirjoittelu on vain jäänyt eikä motivaatiota oikein ole tuntunut olevan. Mutta jospa nyt sitten ainakin kerran parissa kuukaudessa jaksaisi sivun naputella ja saisi kerättyä näitä muistoja tytöille.

Kesän 2013 jälkeen palasimme takaisin arkeen. Pienempikin nuppunen pääsi aloittamaan päiväkotirumban ja minä puolestani pääsin takaisin työelämään. Voidaan sanoa, että ruuhkavuodet alkoivat. Lisäksi alkoivat normaalit nuha-yskä-flunssat, joita kerätään joka syksy päiväkotikavereilta ja tuodaan koko perheen iloksi kotiinkin.

Päiväkotikuva marraskuu 2013

Päiväkotikuva marraskuu2014

Normi työ-päiväkoti-harrastus rumbaa pyöritellessä aika kului kuin siivillä. Näin jälkeenpäin onkin aika hassua selata vanhoja kuvia ja tarkastella miten pikkuneitien piirteet ovat muuttuneet vauvamaisista jo ison tytön olemukseen.

Omat lisääntyneet työmatkani aasian maihin ovat myös antaneet haastetta arkeen, mutta R on jo niin kokenut arjen pyörittäjä, että muutaman viikon äidin poissaolot eivät ole tuntuneet pikkuneitien päivärytmiä juuri haitanneen. Tuskaisempaa tuntuu olevan äidillä itsellään kun ikävä vaivaa jo ensimmäisen vuorokauden poissaolon jälkeen, vaikkakin tuo ihan omassa sängyssä ihan koko yön ihan yksin nukkuminen on välillä ihan mukava kokemus. Meidän neideillä kun tuntuu olevan tuo omassa sängyssä koko yön pysyminen lähes mahdottomalta tehtävältä. Yrityksiä on ollut jos jonkin laista. Perinteisten lahjontaa, kiristystä ja uhkailua on seurannut tarrapalkintojärjestelmä, joka sekään ei ole ollut riittävän motivoivaa. Lisäksi on yritetty ihan järkevää selitys ja perustelutaktiikkaa, mutta ei. Ei tunnu löytyvän toimivaa ratkaisua ja lähes joka yö löytävät vanhemmat itsensä, joko hartiat jumissa ja toinen käsi puuduksissa ihme asennosta oman sängyn reunalta tai sitten lapsensa sängystä. Toiveet hyvistä yöunista ovat pikku hiljaa alkaneet taipua epätoivoksi. Pieni pilkahdus toivoa tuntuu pilkistävän viiden vuoden päässä, josko neidit suostuisivat nukkumaan yönsä omassa sängyssä sitten kouluikäisinä (kuulen päässäni tässä kohtaa hekottavaa räkänaurua).

Perus arkeamme säväytti muutto uuteen-vanhaan remontoijan unelma-omakotitaloon syksyllä 2014. Varastotilan puute muuten toimivassa rivitaloasunnossamme houkutteli meidät etsimään vähän isompaa ratkaisua, josta löytysi tulevaisuudessa tytöille myös omat huoneet. Sopivan hintainen ja kokoinen omakotitalo löytyihin samalta asuinalueelta, johon olimme tykästyneet jo muutenkin. Näin pääsimme myös lähemmäs tyttöjen päiväkotia ja tulevaa koulua. Tyttöjen harmiksi ja äidin iloksi talo oli yhdessä tasossa. Olenkin useampaan otteeseen saanut valituksia parvekkeen ja yläkerran puutteesta. Ilmeisesti isomman neidin sänkyvaihdos kerrossänkyversioon ei ollut riittävä.

Eli nyt arki sisältää normi työ-päiväkoti-harrastus rumban lisäksi myös remontointia, pihanhoitoa, halonhakkuuta ja talonlämmitystä. Vaihdoimmekin vanhan öljylämmityksen jo maalämpöön ja talo onkin pysytellyt mukavan helposti lämpöisenä jo helmikuun puolivälistä lähtien. Myös lämpimän veden saanti on ollut ihanan luotettavaa. On se jännä kuinka pieneen sitä lopulta on tyytyväinen, voi siis luottaa suihkuun mennessään, että tukankin ehtii pestä lämpimällä vedellä loppuun saakka.

Kesäinen kesäkuu 2013

Esikoisen kesäloma alkoi toukokuun lopussa olevasta Kyproksen matkasta ja tarkoitukseni oli selvitä kesäkuun arjesta kolmistaan tyttöjen kanssa. Alkuepäilykseni pahimmasta ei kuitenkaan käynyt toteen ja kotona oli oikeastaan oikeinkin mukavaa. Ehkä epäilykseni antoivatkin mahdollisuuden iloiselle yllätykselle, kun Tosikoinen oli kotona ollessaan jo kaipallutkin seuraa ja Esikoinen taas nautti rauhallisuudesta vilkkaan ja touhukkaan päiväkotielämän vastapainoksi.

"Rauhallisten kotiaamujen", eli juostaan ympäri kämpää, yritetään pukea tyttöjä, vaihtaa vaippaa, käydä pissalla, syödä edes jotain aamupalaksi, saada tiskejä koneeseen ilman että sinne jää jumiin jälkikasvua, jälkeen suuntasimme usein leikkipuistoon tai lähimetsään. Tosikoinen taapersi jo kohtuu hyvin mäkisessäkin maastossa, mutta keinuminen oli usein sitä parasta puuhaa. Esikoinen puolestaa viiletti siellä sun täällä ja löysi uusia kavereita heti heihin törmätessään. Joitakin päiviä vietimme kodin ulkopuolella, tyyliin nyt jonnekinn tai äidin pää hajoaa, mutta sitten loppujen lopuksi parasta olivat "normaalit" kotipäivät ja lähikaupassa käynti.

Iltapäivisin Tosikoinen otti tunnin parin päiväunet, joiden aikana ehdeimme Esikoisen kanssa askartelemaan tai puuhailemaan jotain äidin energiatasoon sopivaa, kuten pötköttämään sohvalla ja katsomaan jotain lasten elokuvaa. Tai sitten itselleni aukeni hetki siivota keittiön aamun sotkuista ja valmistella seuraavaa ravinnonlähdettä. Päivän sapuskat eivät aikataulusyistä olleen kovinkaan kummoisia gurmeeaterioita. Iltapäivän välipalan jälkeen oli taas aikaa ulkoilla tai leikkiä. Parasta näin kesäaikaan oli, että kun alkoi naperoilla pinna kiristyä, eikun takaovin auki ja mukulat paljasjaloin pihalle. Jos johonkin pieneen kippaan vielä lorautti vettä, viihtyivät naperot sitä pidempään pihalle. Kunnes Tosikoinen on kaatanut veden päälleen, maahan tai juonut suurimman osan, tulee Esikoinen pyytämään vettä lisää. Ainut ongelma oli pitää vedet asuintilojen ulkopuolella. Mutta mukavaa oli ja onneksi kelit olivat suurimmaksi osin kohtuu lämpimiä ja kuivia läpi kesän.

Iltaisin sitten odoteltiin Isiä kotiin ja hän saikin aina melkoisen vastaanottokiljahdukset aina kotioven kolahdettua. Ei ehtinyt reppua selästään ottaa kun jo kaksi tyttöä roikkui lahkeessa pyytämässä syliin ja halauksia toivoen. Ei voinut olla hymyilemättä. Syömisen jälkeen usein näytettiin mitä oltiin sinä päivänä uutta opittu ja äidin mielestä kaikki taidot eivät olleetkaan niin tarpeellisia. Ainakin Tosikoisen kiipeilytaidot ovat kesän aikana kehittyneet vähän liiaksikin. Ajatustasolla taidot kun eivät ihan kohtaa fyysisten kykyjen kanssa.

Viikonloppuja vietettiin siellä sun täällä. Kalenterissa riitti ohjelmaa Kyprosreissun jälkeen jokaiselle viikonlopulle. Ensimmäisenä viikonloppuna olimme Kesäleirillä ja lapset Mummilla ja Vaarilla. Aika huikeaa oli olla ensimmäistä kertaa erossa tytöistä puolitoista vuorokautta. Toisena viikonloppuna Äiti ja Isä suuntasivat puolestaan Jukolan kisoihin suunnistamaan. Tälläkin kertaan Mummi ja Vaari paikkasivat Äitiä ja Isää. Kolman viikonloppu olikin juhannus, joka vietettiin puolestaan Mummulla ja Papalla. Äiti ja Isä karkasivat taas omille teilleen ja ottivat vielä kummitkin mukaansa. Juhannuksen kunniaksi kävimme myös kotieläinpuistossa nimeltä MuuMaa. Hurjan kiva paikka, jossa sai nähdä kaikkia kotieläimiä, lypsää oikeasti ihan oikeasta lehmästä ihan oikeaa maitoa, syöttää karitsoille maitoa pullosta, syöttää kileille koivunoksia ja leipakorppuja, pitää pupunpoikasia sylissä, istua ponin vetämissä käyrryissä, syödä eväitä ja pomppia tarmpoliinissa. Ja tuosta lehmän lypsemisestä on muuten puhuttu vielä pitkään tämänkin tapahtuman jälkeen.

Kesäkuun viimeinen viikonloppu vietetttiin puolestaan taas Mummin ja Vaarin luona, toin vain hieman erilaisessa seurassa. Mukaan tuli Äidin hyvät ystävät perheineen. Kuuden aikuisen ja kuuden lapsen voimin saimme aikaan aika paljon touhua ja tohinaa. Savusaunaa lämmitettiin ja lähdevedellä täytetyssä altaassa uitiin. Myös Ähtärin eläipuiston kävimme kurkkaamassa porukalla. Pääsimme jopa rapsuttamaan hirveä ja kurkkaamaan touhukkaiden karhujen aitaukseen.

Lomareissu Kyprokselle

Olimme ensimmäisen kerran kyproksen saarella Esikoisen ollessa 5 kk ikäinen. Kokemukseen luottaen päätimme lähteä samaan kohteeseen toistamiseen nyt kahden lapsen kanssa. Mukaan lähtivät ah-niin-ihanat isovanhemmat, Mummi ja Vaari. Toukokuun lopussa ahtauduimme koko konkka ronkka tila-autoomme. Anoppi anopin paikalla, takimmaisella penkillä, vieressä matkalaukkuja kattoon asti ja edessä tiukkaan sidottu lasten istuin. No hyvin me mahduttiin yhteen autoon. Vaikka matkasimme aamun pikkutunteina, eivät lapset oikein malttaneet nukkua. No toivoimme, että väsy iskee lennon aikana sitten suuremmalla todennäköisyydellä. Lentokentän aamupala ja lento sujuivat ilman isompia ongelmia. Vähän väliä Tosikoinen pällisteli takanamme istuvia penkkien välistä ja kälätti tarinoita, mutta ainakaan ei tullut kommenttia, että olisimme kovin paljoa häirinneet heidän matkaansa.

Perille päästyämme suuntasimme hakemaan matkalaukut. Minä panostin lapsien huolehtimisesta, etteivät päätyisi matkalaukkuhihnaa pitkin takaisin lentokoneeseen, ja muut yrittivät pongailla rattaita ja matkalaukkuja. On muuten todellä kätevä tuollainen reppu johon saa kiinni jonkin sortin hihnan. Tosikoinen kulki siis narussa, kuin koiraa olisi ulkoiluttanut. Tämän jälkeen suuntasimme matkanjärjestäjän busseilla hotellillemme.

Hotellilla saimme huoneemme ja pääsimme vihdoinkin nauttimaan lomasta. Keli oli parasta mahdollista, aurinko paisto, parvekkeemme oli suoraan välimerelle päin, lämmin tuuli puhalsi kasvoille ja mukavan hotellin sängylle oli mukava jäädä pötköttämään, kunnes toinen naperoista tuli mahan päälle pomppimaan ja laulamaan "ihhahhaa ihhahhaa". Loikoilusta Esikoinen ja Tosikoinen saivat pian tarpeekseen ja parvekkeelta loistavat turkoosin väriset uima-altaat houkuttelivat kovin. Äidin suorittaman aurinkorasva-kuorrutuksen jälkeen hieman pieneksi jääneet uikkarit solahtivat helposti naperoiden päälle, vesipullot mukaan kaupasta ja suunta kohti uima-altaita. Tosikoisen yli-innokkaiden vesileikkien seurauksena saimmekin todeta neidin tehneen isommat tavaran uintivaippaansa. Ei kun murkula altaasta vessaan pesulle ja allas kiinni. Jeejee, eihän me täälle vielä ehdittykään olemaan kauaa, kun jo suljettiin uima-allasta muilta lapsilta. No allas putsattiin ja se oli auki taas seuraavana aamuna.

Illallista söimme, kuten lähes koko viikon jokaisena iltana, hotellin ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Myös ympäristön kulkukissat ja varpuset totesivat hetkensä tulleen, kun perhe M ilmestyi ravontolaan. Tosikoinen sai syödä ihan itse, kun äidin ei tarvinnut hänen jälkiään siivota. Välillä kyllä hävetti

poistua pöydästä, kun piti vielä parin metrin päässä pöydästä yrittää väistellä, ettei olisi vahingossa astunut vesimeloinin palasiin. No, lomalllahan sitä oltiin.

Muut päivät olivat lähes kopioita ensimmäisistä. Söimme aamupalaa, kävimme uimassa, nautiskelimme auringosta ja hiekkarannoista. Poikkeuksena olivat parit päivät, joina vanhemmat saivat hieman omaa aikaa. Kävimme laitesukeltamassa paikallisella rannalla ja toisena päivänä kuuluisalla Zenobia hylyllä. Luksusta, emme olleetkaan hetkeen sukeltaneet yhdessä.

Tuon lomaviikon aikana saimme Esikoisenkin käännytettyä kuivaksi. Uhkailujen määrä ehkä ylitti jonkin rajan, mutta emmehän me voineet joka iltana sulkea lasten allasta. Olisi saattanut tulla palautetta muilta lapsilta. Onneksi viikolla viihdyttivät myös hotellin Lollo ja Bernie, kirahvi ja nalle, isot pehmeät hahmot, jotka tanssittivat ja leikittivä lapsia lähes joka päivä. Voin siis hyvillä mielin suositella ko. hotellia lapsiperheille. Hotellilta löytyi myös leikkihuone, jossa askarteltiin ja leikittiin tai katseltiin lasten elokuvia.

Hotellilta löytyi myös muutamia muita suomalaisia lapsiperheitä, joiden kanssa tutustuimme. Elli innostui erään pojan seurassa oikein sukeltamaankin ja uimalasitkin tulivat ensimmäistä kertaa käyttöön. Äidin ja isän kanssa oli mukavaa vilkutella pinnan alla. Myös tosikoinen oppi uutta, ensimmäiset pillimehut menivät alas kuin vanhalta tekijältä. Tokin puristusvoiman hallinta oli hieman vielä hakusessa, mutta suurin osa meni kuitenkin suuhun asti.

Upean lämpimän ja touhurikkaan lomaviikon jälkeen oli kuitenkin pakko palata takaisin kotiin. Lomamma aikana lämpötilat Suomessa olivat olleet ilmeisesti samaa luokkaa kuin kohteessamme. Tosin paikkasimme huomautukset mainitsemalla veden lämpötilan, joka meressäkin oli ihan uintikelpoista. Paluumatkamme onnistui muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta oikeinkin mukavasti. Ensin Kyproksen päässä saimme tarkastaa sukellustavaroita sisältävän matkalaukkumme, jonka vuoksi tuli muutama ylimääräinen kilometri lentokentällä, ja lopuksi vielä muutama kilometri ennen kotia hajosi autostamme hihna, joten loppumatka meni ilman ilmastointia, ohjaustehostinta ja paria muuta laitetta. Mutta selvisimme kuitenkin kotiin saakka.

Matka oli mukava ja rentouttava. Pitänee matkustella toistekin. 

Toukokuun kuulumiset

Toukokuu oli ja meni. Tuntuu, että puuhaa ja tekemistä on ollut niin paljon, ettei kaikkea edes muista, ellei selaa kalenteria hieman taaksepäin. Toukokuu oli Esikoisen viimeinen hoitokuukausi, joten siitä otettiin kaikki irti. Mukaan mahtui mm. äitienpäiväaamupala, ulkoilutapahtuma ja kevätjuhla. Kaikissa ihastuttivat molemmat naperot touhullaan, eli käytännössä äitienaamupalalla yksi hoitotädeistä vahti jatkuvasti ettei Tosikoinen olisi tehnyt mitään pahaa, kiivennyt minnekään, eikä tuhonnut mitään lapsosten askartelemia töitä. Ulkoilutapahtumassa puolestaan toinen meistä vanhemmista puuhasi Esikoisen kanssa rasteja päiväkodin pihalla ja toinen puolestaan juoksi Tosikoisen perässä katsomassa, ettei Tosikoinen tehnyt mitään pahojaan, kiivennyt minnekään, eikä ryövännyt rastitehtävien rekvisiittaa. Kevät juhlassa puolestaan toinen yritti räpisä kauniita kuvia Esikoisen esiintyessä hienossa Kevätjuhlassaan, kun taas toinen piteli kaikin keinoin kiemurtelevaa Tosikoista sylissään tavoitelleen minimaalista äänimaailmaa mitä 1-vuotiaasta lapsesta voi saada. Toisin sanoen, aika unohtumattomia hetkiä löytyy kaikista näistä tapahtumista.

Kevätjuhlat piti toki pitää myös muskariharrastuksen osalta. Pääsimme ensikertaa tutustumaan uuden lukion tiloihin, jonka juhlasalissa hienot muskari-tanssi-lauluesitykset pidettiin. Operaatio muskarin kevätjuhla muistutti olemukseltaan melkolailla päiväkodin kevätjuhlia. Hankalaa tapauksesta teki juhlasalin lähes sadat rappuset.

Myös muuta mukavaa tapahtui Toukokuun aikana. Äiti ja Isä pääsivät tuulettautumaan ja kävivät juhlimassa ystävänsä häitä. En tosin osaa sanoa, väsyttikö Äitiä ja Isää enemmän vai vähemmän näiden juhlien jälkeen. No vapaa ilta jokatapauksessa ja nautimme siitä täysin rinnoin. Toinen juhlan aihe oli naperoiden serkun nimiäiset. Pienet ja oikein kauniit nimiäiset pidettiin Mummun ja Papan luona. Pötkylä sai hienon nimen ja tästä eteenpäin kutsumme häntä nimellä Pikku D. Lisäksi me vanhemmat olimme sidottu sukellusharrastuksen pariin useampanakin iltana ja päivänä, kun pidimme laitesukelluksen jatkokurssin luentoja ja altaita.

Ja aivan kuun lopuksi kaikki huipentui etelänmatkaan Kyproksen saarelle Mummin ja Vaarin kanssa, josta kirjoitankin aivan oman sepustuksen. Niin mukavaa siellä oli.

Isän määritelmä

Kävelimme päiväkodilta kotiin päin. Esikoinen ja Tosikoinen istuivat tuplarattaissa ja tutkiskelivat alkukesän maisemaa. Olimme melkein kotona, kun Esikoinen huomasi nuoren miehenalun kulkevan edellämme. Pojalla tai miehellä oli reppu selässä ja skeittilauta kainalossa. Esikoinen kysyi, että kenen isä tuo on. No minä siihen kysymään tarkemmin, että mistä Esikoinen tietää, että hän on isä. Kysyin, että mahtaakohan hänellä olla edes vielä lapsia. Esikoinen väitti tiukasti vastaan, että kyllä on. Se on jonkun isä, siellä on potta. Siellä on se potta kotona, siellä vessassa, Esikoinen totesi. Mitäs siihen sitten vastaan väittämään.

1 ja 3 vee

Tosikoinen täytti huhtikuun alussa tasan vuoden ja Esikoinen huhtikuun puolivälissä 3 vuotta. Äidin mielenterveyden kannalta järkevintä oli viettää synttäreitä samaan aikaan, joten kakkuja piti leipoa vain yksi, tai niin monta, että yksi edes onnistuisi. No eihän tuo nyt ihan rajoissaan pysynyt, synttäreitä pidettiin kahdet, omassa kodissa lähimpien ystävien kesken sekä mummulassa sukulaisvieraille. Kakkujen teema oli Esikoiselle mieleinen, äiti väänsi ja pykäsi hikikarpalot otsalla Hello Kitty hahmoa sulatetelulla suklaalla. No ainakin lapsi tunnisti kuvan oikein. Mummulan kakkuun sorruin ostettavaan kakkukuvaan.

Juhlijoita riitti ja tytöt saivan kauhean määrän vaatteita. Äidin syytä tämäkin, kun pyysin vieraita muistamaan tyttöjä jotenkin muuten kuin leluilla. Joita meidän huushollista löytyy aikamoinen määrä. Tytöt olivat vaatteista ja erityisesti mekoista hyvinkin innoissaan. Tosikoinenkin tunki mekkoja päänsä päälle niin, ettei ollut sukupuolesta juuri epäselvyyttä. Katsotaan mitä tämä sitten aiheuttaa teini-iässä. Mutta kiitos vielä kovasti kaikille vieraille ihanista lahjoista. Niin ja kiitos vielä Mummulle synttäreiden kestitsemisestä.

11kk

Tosikoisen kymmenennen kuukauden neuvolakäynti siirtyi melkein kuukaudella erinnäisten unohdusten sekä neuvolantädin sairastelujen vuoksi. Niimpä paljastan tässä noin 11kk ikäisen neitimme kriittiset mitat. Pituutta oli tullut hienosti ja senttejä olikin kertynyt jo huimat 74,2cm. Painoa ei taas viimekerrasta ollut tullut juuri lainkaan ja puntarin viisarit heiluivat 10kg ja 220g kohdalla. Naurahdin melkein ääneen kun neuvolan täti mainitsi, että pitäisi huolestua jos painoa ei kerry riittävästi pituuskasvun suhteen. Niin, eihän tässä nyt ole kun ruvettu kävelemään ystävänpäivänä ja meno on vaan kiihtynyt, niin eihän siinä nyt ehdi ollenkaan syömään samassa suhteessa. Lisäksi neidillä on kyllä edelleenkin hyvät kurvit reisissä, että kauhean huolissani en kyllä osaisi olla.

Tosikoinen on myös alkanut kovasti matkimaan joitakin sanoja ja kovasti pitäisi olla aina touhussa mukana. Esikoisen leikit ja lelut kiinnostavat kovin ja nykyään käydäänkin aikamoista taistoa siitä, mikä lelu oli koskakin kenenkin kädessä. Kauniisti pyytäminen ja vaihtokaupan periaatteet eivät oikein ole vielä tyttöihimme iskostuneet, vaikka äiti ja isä ovat näitä taitoja kovasti yrittäneet jälkikasvuunsa viljellä. Pinna kiristyy usein siis kaikilla perheen jäsenillä. Omaa tahtoa Tosikoinen näyttää myös erittäin taitavasti. Ja Esikoinen näyttää mallia.

Hiihtolomareissu jatkuu...

Kun olimme ensin käyneet shoppailemassa Jumbon kauppakeskuksen käytävillä ja Esikoinen oli luritellut käytävien akustisessa tilassa riittävästi, päätimme karata paikalta. Esikoinen meinaan istui isänsä olkapäillä ja hoilasi kovaan ääneen: "Elämä ei ole hassumpaa!" ja saimme aikamoisen kasan hymyileviä virneitä osaksemme. No, ainakin piristimme pääkaupunkiseudun asukkeja.

Pakkasimme muksut ja kassit autoon ja suunnistimme Porvoon seudulle ystäviä moikkaamaan. Saimme majailla ystäviemme hellässä huomassa pari päivää ja oli aivan mahtava seurata pienten lapsostemme yhteisiä leikkejä. Tosin, Esikoisemme mainio leikki uimaan lähdöstä ei oikein ilahduttanut, kun molemmat naperot olivat riisuutuneet vaippasilleen ja painelivat menemään ympäri taloa. Kun yritin saada Esikoista pukeutumaan, hän närkästyneenä kieltäytyi ja kertoi menevänsä uimaan ystävänsä kanssa. Noh, mikäs siinä sitten, kaippa pukevat päälle jos kylmä tulee. Lapsia ilahdutti myös perheen eläimet, isommat ja pienemmät. Ei hätkähdyttänyt Tosikoista edes perheen koira, jonka takaa ei Tosikoisesta näkynyt juuri muuta kuin hiustupsu. Kiitos vielä tarjoiluista ja majoituksesta ja tietysti mainiosta seurasta. Tulemme varmasti toistekin!

Hiihtolomaa ja muuta mukavaa

Ystävänpäivän jälkeen on tapahtunut hurjasti asioita ja minä en ole ehtinyt raportoimaan kaikkea mikä olisi pitänyt. Mutta yritetään kaivaa äidin hatarista muistikuvista ne tärkeimmät.

Ennen Esikoisen hiihtolomaa, Mummi ja Pappa tulivat kyläilemään, sillä päiväkodissa oli Isovanhempien päivä. Isovanhemmat oli kutsuttu päiväkotiin aamukahville, leikkimään ja laulamaan sekä tutustumaan itse päiväkotiin. Hurjan hauskaa oli kuulemma ollut ja olihan noita isovanhempia kiva nähdä täällä meillä kotonakin. Myös Esikoisen Kummieno tuli M:n kanssa käylähtämään ennen hiihtolomaa. M:n ison mahan sisältöä arvailtiin edelleen ja pakkasimme heille ison kansan vanhoja lasten vaatteita mukaan. Äiti huokaisi helpotuksesta, kun laatikoihin tuli edes hieman lisää tilaa.

Kyläilyjen jälkeen siirryimme viettämään hiihtolomaa. Esikoinen oli vapaalla päiväkodista ja puuhailimme tyttöjen kesken kaikenlaista. Vietimme paljon aikaa pikku-serkkujen seurassa. Kävimme uimassa, laskemassa pulkkamäkeä ja Esikoinen hiihti huimat puoli kilometriä yhteen kyytiin. Äiti oli kyllä kovin huolissaan hiihtoreissun alkupuolella, että eikös jo käännyttäisi takaisin. Kuvittelin päässäni kantavani neitiä suksineen sen puoli kilometriä upottavassa hangessa. Mutta ei, ilmeisesti neiti sai puhtia katsellessaan pikkuserkkunsa hiihtoa edellään ja äiti oli ihmetyksestä soikea. Ja isona apuna oli A, äidin enon vaimo, joka työnteli Tosikoista vaunuissa hiihto- ja mäenlaskureissuilla, ja kaitsi Esikoista uimassa, jotta uiminen Esikoisen ja Tosikoisen kanssa oli yleensäkään mahdollista. Yksinään ei tulisi noiden vauhtiviikareiden kanssa mieleenkään lähteä uimaan.

Kaiken kruunasi reissu Flamigon kylpylään ja hotelliin koko perheen voimin. Peuhasimme altaissa ja laskimme kaiken laisia liukumäkiä parin tunnin ajan niin, että kaikki olivat ryppyisiä kuin rusinat. Esikoinen laski niin hurjista liukumäistä, että korkean paikan kammotonta äitiäkin oikein hirvitti. Tosikoinenkin käkätti koko matkan, kun hieman rauhallisempaa mäkeä Isän tai Äidin sylissä pääsi laskemaan. Lisäksi Tosikoinen aurasi sammakkokellukkeensa kanssa kahluuallasta edestakaisin. Hotellihuoneeseen päästyämme ja Isän iltapalanmetsästyksen saaliina saamien pitsojen ahmimisen jälkeen saimme lapsoset nukkumaan. Olimme varanneet oikein kuohuviiniä tähän hetkeen, lapset nukkumassa, hotellihuoneen sängyllä kaksin pötköttäessä voisimme hieman siemailla kuohuvaa ja naitiskella rauhallisuudesta. Mutta mites siinä sitten kävikään. Katsoimme hiljaisina toisiamme ja päädyimme nukkumaan. Kuohuviini sai jäädä parempaan hetkeen