Voihan maito!

Tosikoinen aloitti iltapäivä-ilta-yö-aamuyö huutonsa jo toisen viikon iässä. Muutaman viikon verran tuota kuunneltiin kunnes alkoi oikeasti tuntua siltä, että a) tämä ei ole normaalia ja b) jotain apua pitää pienen kipuihin saada.

Neuvolan neuvot olivat, että sellaisia ne pienet vauva on, pulauttelevat ja itkevät silloin tällöin. Tässä kohtaa meinasi äidiltä ja isältä päästä isoja ärräpäitä neuvolantädin suuntaan. Joo, meidän neiti kun itkee kivusta ja ei pulauttele ollenkaan vaan nieleskelee ylös nousevan ruokansa takaisin monia kymmeniä kertoja. No tämän jälkeen soitin suoraan omalääkärille, joka laittoi lastenlääkärille. Onneksi omalääkäri uskoi kertomukseni, sillä ilman kipuja Tosikoinen oli neiti aurinkoinen ja hyvin tyytyväisen oloinen tapaus.

Vielä ennen lastenlääkärille pääsyä selasin nettiä, luin keskustelupalstoja ja kyselin tutuilta kokemuksia. Tosikoisen oireet vaikuttivat hyvin vahvasti silent refluksilta ja syy voisi olla joko rakenteellinen tai sitten allergiaperäinen. Koska Tosikoisen huudot keskittyivät pääasiassa iltoihin ja öihin, ajattelin että syy voisi olla allergiassa, koska itse syön päivisin allergisoivaa ruokaa, joka päätyy iltapäivisin Tosikoisen vatsaan ja aiheuttaa huudot juuri iltoihin/öihin. Aamuisin Tosikoinen oli taas neiti aurinkoinen, koska en ollut syönyt mitään yön aikana. Niimpä aloitin maidottoman, munattoman ja vehnättömän ruokavalion. Ja tämähän tepsi, oireet katosivat lähes kokonaan ja kipuitkut loppuivat.

Saimme lastenlääkäriltä lähetteen maitoaltistukseen ja vehnä piti ottaa takaisin mukaan ruokavalioon. Puolestaan kaikki yleisesti allergisoivat ruoka-aineet jätettiin pois ruokavaliosta. Jee jee, ei suklaata, kahvia, punaviiniä, mansikoita, ym. No kyllähän tuon kestää, kunhan Tosikoisella on hyvä olla.

Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme vihdoin ja viimein maitoaltistukseen. Lekurilla neidin suuhun tungettiin tuttelia (NAN H.S.1) reilun desin verran kokonaisuudessaan. Lääkärillä ollessa neiti alkoi hieman käydä levottomaksi, maiskutteli huuliaan ja ei vaikuttanut oikein tyytyväiseltä. Mutta näistä oireista ei osannut vielä päätellä mitään, sillä pitkä aika lekurilla saattoi neitiä jo kovin väsyttää ja kitinät saattoivat johtua siitä. Tuttelin syömisen jälkeen päädyimme lääkärin kanssa altistuksen jatkamiseen, eli äiti syö maitoa minkä ehtii ja Tosikoiselle syötetään vähintään desin verran tuttelia per päivä. Äiti tästä uutisesta riemastuneena ryntäsi heti ensimmäiseen jäätelöbaariin, tilasi litran annoksen kolmea makua mukaansa ja suuntasi kaasu pohjassa kotiin. Jäätelöä naamaan, juustoa useampi siivu ja päässä suhisee; mitä kaikkea muuta mun tekikään mieli.


Tämä juhlailtapala jäi kuitenkin lyhyeen. Noin puolitoista tuntia lääkäriltä kotiutumisesta alkoi Tosikoisen kipuitkuhuuto, joka jatkui sen perinteiset reilu 3 tuntia. Tämän jälkeen hiestä märkä Tosikoinen nukahti väsymyksestä ja nukkui yönsä hyvin. Aamulla soitto lääkärille, oireiden selostus ja maitoallergiatoteamus. Meikäläinen siis jatkaa maidottomalla ruokavaliolla ja viikon päästä testataan kananmuna.

No positiivista tässä on se, että tuo syy noihin kipuitkuihin todettiin ja voimme jatkossa suojella Tosikoista  kärsimyksiltä. Ja pidetään niitä peukkuja ylhäällä, että allergia katoaa aikaa myöden ja että se aika on mahdollisimman lyhyt.

Kesälomaa ja Juhannusta

Esikoisen kesäloma alkoi viikko ennen juhannusta. Kauhulla odotin mitä tuleman pitää, sillä usein päikyn jälkeen neiti oli äksyimmillään, ei kuunnellut mitään, teki kaikkea mitä ei saanut ja reagoi kaikkeen mahdolliseen itkuparkaisulla. Mutta yllätyin positiivisesti. Esikoinen oli mitä mainioin kanssaeläjä, viihdyttäjä ja puheliasta seuraa. Ja pääasiallisesti meillä ei ensimmäisen viikon aikana ollut juuri mitään konlflikteja. Ehkäpä itselläni oli niin negatiivissävytteiset ennakko-odotukset, että ensimmäinen viikko vaikutti hyvin epäuskottavan mukavalta. Toivotaan, että tämä jatkuu myös tulevina kesäviikkoina.

Juhannusviikonloppua lähdimme viettämään mummila-mökki-akselille jo torstaina. Mukavaa seuraa, lastenhoitoapua, ruokapalvelu, savusauna, uima-allas ja aurinkoinen juhannuskeli, eli täydellinen mummila oli ensimmäinen kohteemme. Mitä muuta voi lapsiperheen äiti kaivata. Tosin tämä pieniä lapsia houkutteleva uima-allas sai heti seuraavana päivänä ensimmäisen uhrinsa. Esikoinen oli näes Vaarin kanssa pihalla touhuamassa, kunnes alkoi pahaa enteilevä, sisälle saakka kuuluva, karmaiseva huuto. Esikoinen oli uima-altaan reunalla toikkaroidessaan horjahtanut ja sukeltanut uima-altaan hyiseen veteen. Harmikseni emme nähneet Vaarin huimaa pelastusoperaatiota livenä, mutta voin kuvitella kuinka kevään lonkkaleikkauksessa saatu uusi tekonivel toimi kuin rasvattu, kun Vaari loikkasi uima-altaaseen 2-vuotiasta Esikoista noukkimaan. Vaarin refleksit ovat siis teräkunnossa ja iän tuomat vuodet eivät rantavahdin kuntoa ole rapistaneet. Isoimmat vahingot olivat siis märät vaatteet ja Esikoisen säikähdys. Tämä tosin saattoi olla vanhempien onni, sillä samaisena päivänä siirryimme viettämään juhannusta mökille järven rantaan. Esikoinen käyttäytyi esimerkillisesti laiturilla kulkiessaan koko mökkireissun ajan. Veteen esikoista tosin ei saatu, hän tyytyi mainiosti laiturin rappusilla istuskeluun ja varpaiden liotukseen. Ilmeisesti vesi oli vielä riittävän kylmää ja muistot terävästi takaraivossa, jotta uimareissut jäivät tältä juhannukselta siihen yhteen kertaan.

Uhmaikä

Nyt harmittaa

Esikoinen on nyt useamman viikon ajan uhitellut kaikelle mahdolliselle. Mitä tahansa tapahtuu, Esikoinen reagoi tapahtuneeseen parkaisulla jos saattaa olla pienikin mahdollisuus, että tapahtuma ei häntä miellytä. Olemme miehen kanssa välillä helisemässä ja tapahtumiin tulee usein tehtyä hilainen pään heilautus ja syvä huokaus. Tilanteisiin on yritetty lähestyä puhumalla, mutta usein Esikoinen ei huudoltaan kuule ja/tai halua kuunnella. Toinen vaihtoehto on tylysti kieltää, johon saadaan usein vielä suurempaa huutoa ja kolmas on yrittää saada Esikoisen huomio siirrettyä johonkin muuhun. Huomion siirtäminen vierähtää usein vielä lahjonnan puolelle, mikä ei ehkä ole se rakentavin menetelmä. Itse suosisin, jos vain aina jaksaisin, tuota keskustelua ja tämän jälkeen huomion siirtämistä muualle. Kiukun aiheuttavat tunteet olisi mielestäni hyvä käsitellä, jolloin Esikoinen alkaisi ehkä sisäistää, mikä mieltä oikeasti harmittaa. Ja toivon mukaan jossain vaiheessa Esikoinen osaisi kertoa harmistuksestaan ja pahasta mielestä puhumalla, eikä hurjalla itku-potku-kohtauksella. Mutta usein, vähän nukkuneena poskiontelotulehdusta kärsivänä äitinä, sitä ei oikein jaksa kohdata Esikoisen puuskia kaikkein rakentavimmalla tavalla. Tämä tietysti jälkeenpäin aina harmittaa, mutta ehkäpä itsekin olen tässä äitinä joka päivä kehittymässä parempaan suuntaan, toivottavasti. Ja koska äitien aina pitää ajatella positiivisesti, eiköhän tuo uhma tuosta jossain kohtaa helpota. Ja kun alkaa helpottaa, Tosikoisen uhma nostaa päätään. Ai kun ihanaa :)

Kädet ovat löytyneet!

Nam!

Tiedättehän sen sätkimisen mitä vastasyntyneet harrastavat? Mieheni kuvailee sitä hermojen satunnaisella tökkimisellä, joskus tökkäyksestä liikahtaa käsi, joskus jalka ja joskus taas ihan jotain muuta. Tosikoinen on nyt kuitenkin edennyt tästä epämääräisen liikehdinnän vaiheesta seuraavalle tasolle. Kädet ovat löytyneet. Sormet sulkeutuvat määrätietoisesti nyrkkiin ja ajautuvat tarkoituksen mukaisesti suupielien lähettyville, josta huulet imeisevat nyrkin suuhunsa, välillä lähes kokonaan. Voikohan se juuttua?

On se niin ihmeellistä tuo pienen ihmisen kehitys.

Voihan tauti

Esikoinen on pyydystänyt nyt noin kuukauden välein itselleen jonkin sortin räkätaudin, jota seurailee siivellä ah niin ihana silmätulehdus tai kova yskä. Tietenkin itse olen heti tulilinjalla, joten nyt jo toista kertaa on poskiontelot tukossa. Aamutuimaan soittelinkin lääkäriaikaa antibioottikuurin toivossa. Edelliskerran punkteeraus oli sen verran herkullinen kokemus, että yritetään välttää sitä viimeiseen asti.

Lääkärissä ultraääni vilkkui punaisena poskionteloni kohdatessaan, joten antibiootit heltisivät ilman sen kummempia perusteluja. Nyt siis buranan ja nenäsumutteiden voimalla eteenpäin toivoen pikaista paranemista. Itse meinaan olen huomannut, että kipeänä ja väsyneenä ei äidin pinna oikein tahdo riittää Esikoisen uhmäiälle.

Minä ja meidän perhe

Olen kohta 32 vuotias nainen, äiti ja työelämässäni tuotekehitysinsinööri. Pidän hurjasti erilaisista harrastuksista, kuten sukelluksesta, uimisesta, kiipeilystä, suunnistuksesta, retkeilystä/vaelluksesta, vuorikiipeilystä, matkailusta ja lukemisesta muun muassa. Tosin lapsien jälkeen harrastukset ovat jääneet hieman toissijaisiksi, mutta harrastamisen halu on kova, kunhan vaan aika riittäisi. Lisäksi rakkaat ystävät pitävät pienen pääni järjissään, kuten myös rakas aviomieheni.

Mies on myös tuotekehitystehtävissä, joten saas nähdä mitä tällaisten insinöörien lapsista voi oikein tulla (huokaa syvään). Intohimostaan ammattiaan kohtaan miehestä kertoo puolentoista tunnin työmatka (siis yhteen suuntaan), josta huolimatta hän puristaa aikaa perheelleenkin. Onneksi yhteiset harrastukset antavat meille vanhemmille silloin tällöin hengähdystauon, niin jaksaa tätä lapsiperheen arkeakin taas pitkän pätkän.

Niin ja sitten vielä nämä naperot. Esikoinen ja Tosikoinen. Pirteitä pakkauksia molemmat. Esikoinen mukavasti uhmaikänsä alkutaipaleella ja Tosikoinen alkaa rauhoittua alun refluksi/allergia/koliikkikivuistaan ja -huudoistaan.

Lemmikkeinä meillä ei ole muita kuin sohvan alta löytyviä villakoiria ja nurkissa makaavia pehmoleluja, useampaa eri lajia.

Ennen lapsia, minä ja miehemme sukelsimme syvälle ja luoliin, sekä kiipesimme jääputouksia ja vuoria, mutta nyt meillä on vähän erilainen vuori valloitettavana. Yritämme kasvattaa näistä kahdesta naperosta rajoilla ja rakkaudella jotenkuten täyspäisiä kansalaisia. Ainakin toistaiseksi ja suurimman osan aikaa näyttää ihan lupaavalta.

Toteamuksia

Viikonloppuna aamutuimaan istuudun esikoisen sängyn reunalle herättelemään häntä. Esikoinen nousee unen pöppörässä pystyyn ja katselee ympärilleen päästäkseen kartalle. Tunnelma oli oikein herttainen, kunnes seinän takaa alkaa kuulua isän aamuisia luontoääniä. Esikoinen heti tähän toteamaan: " Isin pippeli pörisee". En voinut olla nauramatta.

Kuusi ja Kolme

Isän kertomaa...
Esikoinen lähti pihalle touhuamaan isänsä kanssa. Keinumisen, hiekkakakkujen ja liukumäessä laskemisen lomassa päätti isä käyttää tilaisuuden myös hieman opetuksellisiin tarkoituksiin. Isä otti esikoista kädestä ja kiikutti metsän reunaan. "Katsos, tämä on kuusi", sanoi isä. Esikoinen katsoi ymmärtäväisen näköisesti isäänsä, käveli toisen kuusen viereen, osoitti puuta tomerasti ja sanoi "kolme!".

Aloitus

Kaksi nuppua, esikoinen, joka syntyi pari vuotta sitten, ja tosikoinen, joka putkahti perheeseemme tämän vuoden huhtikuussa. Näin pari kuukautta tosikoisen syntymän jälkeen, olemme saaneet jotenkin arjen pyörimään kahden tytöntyllerön kanssa. Ja nyt alkaa tuntua siltä, että voisi olla jopa pari minuuttia aikaa vaipanvaihdon ja imettämisen välissä kertoa päivittäisistä toilailuista, tyttöjen puuhista ja kasvusta sekä ihan vaan perheemme arjesta. Niimpä loin tämän blogin. Toivon mukaan tänne kertyy kasa hassuja muistoja, joita tytöt voivat hieman vanhempina lueskella.