Matoja ostoskärryssä

Kärryttelimme naperoiden kanssä lähikauppaan maitoa ostamaan. Esikoinen syöksyi ovesta päästyään noutamaan pikkuriikkisiä ostoskärryjä, tiedättehän ne, joissa on sellainen korkea lippu, joka tiputtelee tavaroita korkeista hyllyistä, kun niillä kaahaa liian läheltä hyllyä, mutta ei kuitenkaan näy hyllyjen ylitse, jotta muut asiakkaan osaisivat varoa rallikuskimeiningillä etenevää taaperoasiakasta. Kärryihin pakkasimme siis normi lapsiperheen tuotteita, leipää, maitoa, mehua ja jauhelihaa. Kun kaupan kierrettyämme sain Esikoisen vihdoin viimein ohittamaan karkkihyllyn ilman huutokohtausta ja parkkeeraamaan pikku ostoskärrynsä kassajonoon, alkoi Esikoinen tutkiskella ostoskäyrryjensä sisältöä tarkemmin. Kohta Esikoinen huudahtaa: "Kato Äiti, matoja!", tuijottaessaan ihmeissään jauheliharasiaa. Takanamme jonossa ollut nainen hörähtää nauramaan pidätelyistä huolimatta ja toivottaa meille oikein hyvää ruokahalua.

Kasvua ja kehitystä

Tosikoinen on nyt 10 kk ja Esikoinen kohta 2v 10kk. Tytöt kasvavat edelleen hurjaa vauhtia. Tosikoinen on tosin vienyt lähes kaiken huomion, sillä kehitystä on tapahtunyt aikas hurjia askelia, kirjaimellisesti. Tosikoinen on nyt viimeisten viikkojen aikana kehittynyt todelliseksi tasapainolijaksi. Seisominen ilman tukea onnistuu hienosti ja seisomisen ohessa voi jopa leikkiä leluilla, eli tasapainoilu ei vie enää kaikkea huomiota. Toissapäivänä näin, että Tosikoinen otti yhden varovaisen askeleen, eilen askelia tuli varovaiset kaksi ja tänään ystävänpäivän kunniaksi neiti alkoi luottaa kykyihinsä ja askelia tuli jo reilu kuusi aivan oma-aloitteisesti. Hauskaa, kun huomaa hihkuvansa innosta ja taputtaa kannustukseski pienelle taaperolle, joka arpovin askelin yrittää edetä haluamaansa suuntaan. Kaivoin oikein puhelimen sohvatyynyjen välistä, jotta sain pätkän videota naperon kävely-yrityksistä. Jälkeenpäin sitä kauhulla miettii, että hei, ei sen kyllä vielä tarvitsisi kävellä, Tosikoinenhan on vasta 10 kuukautta. No ei paljon jäänyt isosiskostaan, joka otti askelia jo yhdeksän kuukauden iässä. No, kohta sitä siirretään osa tavaroista taas hieman korkeammalle ja hieman paremmin piiloon, se kai tässä on taas edessä.

Toinen hassu piirre mikä Tosikoisessa on ilmennyt on suun mutristaminen pahan mielen kohdatessa. Tämä on siksi hassua, että olen todistettavasti tehnyt pienenä samaa. Ainakin lapsuuden kuvissa on moisia ilmeitä näkynyt useampaankin otteeseen. Ilme pääsi äidin totaalisesti yllättämään, sillä tietääkseni en ole kyseistä ilmettä hänelle koskaan ennen näyttänyt tai opettanut. Oli kuin jonkin sortin dejavu olisi vyörynyt ylitse, kun napero heitti huulet törölleen ja känisi kärsimättömästi. Täytyy nyt vaan yrittää saada tuo ilme tallennettua kameran muistikortille ja laittaa oma kuva skannaten, niin voimme vertailla ilmeiden yhtäläisyyksiä.

Muuten fyysiset kasvumitat ovat kymmenen kuukauden kohdalta nyt saamatta. Äiti kun unohti neuvolakäynnin. Saamme mitat ensiviikolla, kunhan oma pääni vaan toimisi kriittisellä hetkellä. Jonkin sortin pään tyhjyyttä on Äidillä kyllä ollut havaittavissa viime aikoina enemmänkin. Vaikkakin Äidin pään toimivuus olisi pitänyt viimeiaikoinan lisääntyä, koska Tosikoisen unet ovat merkittävästi pidentyneet viimeaikoina. Vanhemmat ovat saaneet nukkua parina yönä jopa ilman heräämisiä ja Tosikoinen osaa herättyään nukahtaa uudelleen hienosti pienen sylittelyn jälkeen, jonka vielä hoitaa Isä.

Esikoinen puolestaan on kasvanut taas senttejä. Mitattu häntä ei hetkeen ole, mutta vaatteiden jäädessä pieneksi, sitä on vaan pakko uskoa, että neiti on kasvanut. Fyysisen kasvun lisäksi myös henkistä kasvua on selkeästi havaittavissa. Isoimmat uhman puuskat ovat mielestäni helpommin läpikäytävissä, asioista voidaan keskustella ja kiukkupuuskat pystytään ainakin silloin tällöin käymään läpi helpommin. Eli hieman vähemmän itkupotkuraivareita. Tai sitten me vanhemmat olemme jo tottuneet siihen ja emme ota asiaa enää niin vakavasti ja voimme olla noteeraamatta koko tapahtumaa. Esikoinen osaa myös paikoitellen ottaa pikkusiskoaan enemmän huomioon ja yhteisiä leikin yrityksiä nähdään yhä useammin. Olen myös havainnut Tosikoisessa pieniä turhautumisen hetkiä, kun isosisko ei olekaan kotona touhuamassa, vaan ainoa leikkikaveri on väsynyt Äiti.

Mahtavaa on myös seurata Esikoisen keskusteluja. Esimerkiksi päiväkodin lasten kanssa pohdiskellaan jo melko monisanaisesti päivän asustusta ja asujen värejä. Myös leikkeihin otetaan kavereita mielellään mukaan ja monasti olen nähnyt Esikoisen nätisti pyytävän päikkykaveriaan esimerkiksi kelkaan työnnettäväksi tai pulkaan vedettäväksi.

Esikoisen vaatetuksesta keskustellaan myös kotona. Esikoisella on aamuisin melko vahvat mielipiteet, mitä sitä laitetaan päälle. Lisäksi usein Esikoisen suusta tulee kysymys: "Onko tämä E:n vanha?" Ja vastaus usein on kyllä. Olemme saaneet paljon vaatteita ystäviltä lainaan, mikä on ollut taloudellisesti todella suuri apu. Esikoiselle onkin välillä todella vaikea saada selväksi, että jokin vaate on ihan hänelle alunperin ostettu, että se ei ole kenenkään vanha. No, pikkusisko joutunee kokemaan vielä pahemmin saman kohtalon.

Uimahallissa...

Olimme taas perinteiseen tapaan lauantaiaamusta uimassa koko perheen voimin. Olin tällä kertaa saanut arvalla seurakseni Tosikoisen ja Mies Esikoisen. Tosikoisen pulikoinnit ovat useimmiten hieman lyhyemmät ja haukottelujen alkamisesta marssimmekin Tosikoisen kanssa suihkun ja saunan kautta pukemaan. Esikoinen jää Isänsä kanssa vielä kuluttamaan energiaa altaaseen. Kun olen saanut nuokkuvan Tosikoisen rasvattua ja sen vetelän liukkaan nahkakimpaleen jotenkin myös puettua, saa Äiti nauttia kahvilan antimista ja rauhallisesta hetkestä. Ehdinkin tarjottimeni jo tyhjentää, kun Mies ja Esikoinen saapuvat punaisin silmin pöydän viereen istumaan. Kysyn Esikoiselta, että mitäs sitä tuli vielä Isän kanssa puuhattua, kun Äiti ja Tosikoinen lähtivät pesulle? "Me katseltiin naisia!" tokaisee Esikoinen. Mies hymyilee kauniisti ja kiiruhtaa valkaamaan munkkia ja pillimehua.

Perjantaipipari

Menin sitten perjantain kunniaksi illalla tarjoilemaan Esikoiselle ja Miehelle piparit. Esikoinen siinä hieman ihmeissään kyseli Isältään, että "Miksi Äiti antoi piparin?". Mies siihen, että "Ei sitä kyllä koskaan tiedä, miksi Äiti aina joskus antaa piparia." Mitäköhän päiväkodin tädit tuumaavat, kun Esikoinen kertoo taas maanantaina viikonlopun tapahtumista?