Joulu on ovella

Esikoinen muistuttaa joka aamu, että joulukalenteri pitää avata. Joululahjat alkavat olla ostettuna, ihme kyllä, ja suurin osa jopa paketoituna. Kuusi on koristeltuna olohuoneen nurkassa, tosin näyttää tiputtavansa neulasensa jo ennen joulua. Oliskohan pitänyt kastella sitä? Tosikoinen käy kuusta varovasti välillä tökkimässä, vaikka vähän sormen päissä pisteleekin, ja minä huristelen rikkaimurin kanssa perässä. No, eihän me joulua kotona vietetä, toivotaan että isovanhemmilla kuuset on vähän paremmalla mallilla. Muksut kulkee vähän väliä tonttulakit päässä, tai suussa. Vielä ei ole yksikään kilikello irronnut ja aiheuttanut tukehtumisen vaaraa (koputtaa pöytää).

Toisin sanoen Joulu alkaa tosiaan olla ovella. Sain jopa otettua naperoista kuvan sohvalla tonttulakit päässä, iskin kuvat joulukortin kylkeen ja ovat jo postissa menossa sukulaisia ja ystäviä ilahduttamaan. Taudeista huolimatta siis on ihan jouluinen fiiliskin, minulla siis. Johtuukohan se noista lapsista, että sitä oikein meinasi lähteä mopo käsistä. Taudit onneksi vähän himmasivat. Olisin saattanut vaihtaa verhotkin, jos nämä lasten taudit eivät olisi vieneet isointa innostusta.

Toinen kummallisuus, meikäläinen on omin pikku kätösin virkannut joululahjoja. Kyllä, tän on pakko olla jotain hormonaalista. Virkkaaminenkin lähti kirjaimellisesti myös lapasesta ja nyt kärsin kipeistä ja turvonneista oikean käden sormien nivelistä. Hyvä kun saa vaippoja vaihdettua.

Mitäs muuta, kävimme näyttämässä Tosikoisen turvonneita ikeniä oikein hammashoitajalle. Purukalustoa on siis tulevaisuudessa tulossa lisää, tai ainakin hammashoitaja niin väitti, kun tunki sormiaan Tosikoisen suuhun. Tosikoinen imeskeli hoitajan peilin kuolan peittoon ja irvisteli kumihanskojen maulle. Tosikoinen kälätti vielä hoitajalle ilmeisesti kaikki huolensa elämänsä taipaleelta, niin että hammashoitajalla teki tiukkaa saada suunvuoroa. Ja vielä taputukset päälle. Huvittavaa katseltavaa, kun 8kk ikäinen vauva saa hammashoitajan matkimaan itseään. Siinä ne sitten taputtivat vuoron perään käsiään, kun itse katselin hämmentyneenä tilannetta hieman epäluuloisena.

Tosikoinen seisoo jo todella tomerasti, kotona ei juuri ole hetkeä, etteikö jotain vasten pöngätä pystyyn. Rappusissa käytetään aitaa vakituiseen, sillä ilman, Tosikoisen löytää keikkumasta puolesta välistä portaikkoa noin parissa sekunnissa. Nykyään siis kuuntelemme vihaista kälätystä ja portin rynkytystä. Ja Esikoinen on kiukkuinen kun leluja tullaan ottamaan kädestä, vaatteista revitään ja otetaan tukea. No, ehkäpä ne siitä kohta löytävät jonkin sortin yhteisen kielen. Toivon sitä todella, muuten voi tulla aika raskasta. Silläkin uhalla, että neidit vetää yhtä köyttä ja vetää isää ja äitiä höplästä 16-0.

Mutta nyt viimeisiä joulusiivouksia tekemään. Pah. Jos saisi edes vaatteita pestyä Joulun sukulaisreissuja varten. Palaan tiedottamaan, miten lapsoset ottavat vastaan sen parrakkaan punaiseen pukeutuneen miehen 24.12. Oikein Rauhallista ja Rentouttavaa Joulua! Me odotamme mieheni kanssa sitä Joulua innolla. Ehkä sitten joskus...